Blogini muutti, mutta ihan naapuriin: osoitteesta elukkajuristi.com osoitteeseen elukkajuristi.fi. Hankin oman domain-nimen ja siirsin blogin toiselle palvelimelle. Vaikka Elukkajuristi-blogissa keskitytäänkin asiaan, niin itse asennetulla WordPressillä on mahdollisuus haluttaessa muokata sivuja enemmänkin kuin ilmaispalveluun perustettua blogia. Tuosta sekavasta tagi-pilvestä olisi nyt ainakin tarkoitus yrittää päästä eroon listaamalla tunnisteet.

Jotkut teistä ovat tilanneet päivitykset sähköpostitse itselleen, mutta en valitettavasti saa siirrettyä näitä tilauksia uuteen blogiin. Halukkaiden pitäisi tehdä uusi tilaus uudessa blogissa. Pahoittelen. Pitkään hiljaiseloa viettäneille sivuille on tässä vajaan viikon aikana tullut paljon uusia lukijoita aktivoitumiseni myötä, mistä olen iloinen (8356 kävijää blogin muuttaessa). Kiitos teille kaikille, jotka olette blogia linkittäneet

Kirjoitus, joka oli tarkoitus julkaista viime viikonloppuna, julkaistaan toivon mukaan nyt pyhinä. Kirjoitin koiran lopettamisesta ex tempore uuden vuoden aattona uutisissa olleen jutun vuoksi. Tämän vuoksi kirjoitteilla ollut juttu – koiriin liittyvä sekin – jäi kesken. Sitä viimeistellään nyt viikonloppuna. Tämän kirjoituksen jälkeen ajattelin kirjoittaa lupaamastani eläinsuojelun hallinnollisesta ja rikosoikeudellisesta ulottuvuudesta. Sitä kautta polku viekin sitten enemmän nimenomaan eläinsuojelulain mukaisen valvonnan pariin. Blogissa on tarkoitus käsitellä muitakin kuin koirajuttuja, mutta tovi vierähtää näin ensalkuun koirien parissa.

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja se poistetaan jossakin vaiheessa internetistä. Olen siirtänyt kaikki täällä olevat kirjoitukseni ja muun sisällön uuteen blogiin. Olkoon tämä blogi kuitenkin hetken ohjaamassa fi-osoitteeseeni.

Hyvää loppiaista toivotellen.

© 2011 Minna Ruotsalo
*********************************
Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa eläinsuojelulainsäädännöstä, sen tulkinnasta ja soveltamisesta tuomioistuimissa. Blogissa esitetyt laintulkinnat ja näkemykset ovat kirjoittajan henkilökohtaisia tulkintoja ja näkemyksiä, ellei toisin ole nimenomaan mainittu. Blogin kirjoittaja ei ole käytettävissä yksityisiin toimeksiantoihin eläinsuojeluasioissa. Blogin aihepiiriin kuuluvat seminaarit ja luentotilaisuudet sekä kirjoituspyynnöt, haastattelut ja muut vastaavat asiantuntijatehtävät ovat asia erikseen. Blogissa ei ole kommentointimahdollisuutta.

Iltalehti uutisoi tänään uudenvuodenaattona koiran pahoinpitelystä. Lehden mukaan koira oli yritetty lopettaa metsästysaseella lyöden. Koira oli löydettäessä niin huonossa kunnossa, että se oli jouduttu viranomaisten toimesta lopettamaan. Poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikoksena.

Tällaiset koiran pahoinpitelytapaukset eivät ole eläinsuojelurikosten kentässä mitenkään epätavanomaisia Suomessa. Oikeuskäytännön perusteella näyttäisi siltä, että lainvastaiset eläinten lopettamisyritykset tai lopetukset kohdistuvat nimenomaan ihmisen parhaaseen ystävään eli koiraan. Tai ainakin juuri nämä tapaukset tulevat viranomaisten tietoon ja etenevät tuomioistuinkäsittelyyn asti.

Olen kirjoittanut koiran pahoinpitelystä 19.12.2011 julkaistussa kirjoituksessani. Tuossa kirjoituksessani aiheena oli Koiran käsittely ja kouluttaminen pykälien valossa. Nyt julkaistavassa kirjoituksessa keskitytään tarkastelemaan koiran lopettamista koskevia säännöksiä ja oikeuskäytäntöä.

Koiran lopettaminen

Eläinsuojelulain (247/1996) 32 §:ssä säädetään hyvin yleisellä tasolla eläimen lopettamisesta. Pykälän mukaan eläimen lopettaminen on suoritettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Eläinsuojelulakia tarkemmin eläimen lopettamisesta säädetään eläinsuojeluasetuksen (396/1996) 10 luvussa. Lisäksi on syytä muistaa eläinsuojelulain 3 §, jonka mukaan eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, kipua eikä tuskaa.

Eläinsuojeluasetuksen 32 §:ssä säädetään koiran lopettamisesta. Pykälän mukaan koira saadaan lopettaa, jollei sitä lopeteta eläinlääkärin toimesta asianmukaisella nukutus- tai lopetusaineella, ainoastaan ampumalla aivoihin tai käyttämällä kaasua, joka aiheuttaa välittömän tajunnan menetyksen ja kuoleman. Jos lopettamiseen käytetään hiilimonoksidia, kaasun tulee olla asianmukaisesti jäähdytetty ja suodatettu, eikä siinä saa olla ärsyttäviä aineita.

Asetuksessa säädetään lisäksi alle kolmen päivän ikäisen koiranpennun lopettamisesta. Tällainen pentu saadaan lopettaa lyömällä sitä päähän niin voimakkaasti, että se menettää välittömästi henkensä.

Eläinsuojeluasetuksen 32 §:ssä säädetään lisäksi, että eläinlääkärin valvonnassa koiran lopettaminen saadaan suorittaa muillakin kuin edellä mainituilla tavoilla. Asetuksen 31 §:n mukaan tajuissaan olevaa nisäkästä ei kuitenkaan saa koskaan lopettaa hukuttamalla tai tukehduttamalla. Tiedossani ei ole tapausta, jossa koira olisi lopetettu eläinlääkärin valvonnassa jollakin muulla kuin laissa säädetyllä tavalla.

Edellä koiran lopettamistavasta säädetty koskee koiran lopettamista ns. normaalissa tilanteessa. Hätätapauksessa eläimen saa eläinsuojeluasetuksen 34 §:n mukaan lopettaa muullakin tavalla. Pykälän mukaan hätätapauksessa, eläimen kärsimyksen pitkittymisen estämiseksi ja jos edellä selostettuja keinoja ei ole mahdollista käyttää tai jos eläintä ei saada kiinni, eläin voidaan lopettaa myös muulla tavalla. Tällöinkin on huolehdittava siitä, ettei eläimelle aiheuteta tarpeetonta kärsimystä.

Eläinsuojeluasetuksessa säädetään lisäksi erinäisiä muita yleisiä vaatimuksia eläimen lopettamiselle. Asetuksen 30 §:n mukaan lopetettavaa eläintä on pidettävä kiinni tai sen liikkumista on rajoitettava muulla sopivalla tavalla siten, että eläin säästyy lopettamisessa kaikelta vältettävissä olevalta kivulta, tuskalta, kärsimykseltä, vahingoittumiselta ja ruhjoutumiselta. Lopetettavaa eläintä ei saa ripustaa ennen lopettamista, eikä sen raajoja saa sitoa. Lisäksi säädetään, että eläimen lopetus on suoritettava siten, että eläimelle ei aiheudu tarpeetonta kipua, tuskaa tai kärsimystä ja että muille eläimille aiheutuva häiriö on mahdollisimman vähäinen. Eläimen lopettavan henkilön on myös varmistettava, että eläin on kuollut ennen kuin eläimen hävittämiseen tai muihin toimenpiteisiin ryhdytään.

Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, että apulaisoikeuskansleri on eräässä tapauksessa (OKV/1068/1/2006) ottanut kantaa viranomaisten suorittamaan eläinten lopettamiseen. Eläimet oli päätetty lopettaa eläinsuojelulain 44 §:n nojalla eläinsuojelullisista syistä. Tapauksessa oli lopetettu mm. arkoja ja aggressiivisia koiria ampumalla, mutta pitämättä koiria kiinni tai rajoittamatta niiden liikkeitä riittävästi. Tämän vuoksi ampuminen ei ollut osunut aivoihin, ja jotkut koirat olivat vain haavoittuneet ja päässeet karkaamaan. Virkamiehille annettiin mm. tältä osin huomautus lainvastaisesta menettelystä.

Lopettamisen suorittava henkilö

Eläimen saa lopettaa luonnollisestikin eläinlääkäri tai muu eläinlääkärinammatin harjoittamiseen oikeutettu henkilö. Jälkimmäisellä tarkoitan eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain (29/2000) 7 §:n tarkoittamaa eläinlääketieteen opiskelijaa, jolla on oikeus harjoittaa väliaikaisesti eläinlääkärinammattia. Ainoastaan nämä henkilöt voivat lopettaa eläimen käyttäen eläinlääkinnällisiä valmisteita.

Eläimen voi kuitenkin laissa säädetyin edellytyksin lopettaa muukin kuin edellä mainittu henkilö. Eläintä ei kuitenkaan saa lopettaa kuka tahansa. Eläinsuojeluasetuksen 30 §:n mukaan eläimen saa lopettaa vain lopettamisen osaava henkilö. Lopettamisen suorittavalla henkilöllä tulee asetuksen mukaan olla riittävät tiedot kyseisen eläinlajin lopetusmenetelmästä ja lopetustekniikasta sekä riittävä taito toimenpiteen suorittamiseksi.

Oikeuskäytäntöä

Tapauksia, joissa henkilö on lopettanut tai yrittänyt lopettaa oman koiransa tai toisen omistaman koiran lainvastaisella tavalla, löytyy oikeuskäytännöstämme useita. Näitä tapauksia on useita vuosittain.

Tiedossani olevien tapausten perusteella voisi sanoa, että kirves näyttäisi olevan suosituin lopetusväline. Kirveen hamarapuolella päähän lyöminen on tuonut eläinsuojelurikostuomion useammallekin henkilölle. Näissä tapauksissa koira ei ole kuollut heti teon seurauksena, vaan se on kitunut ja jouduttu löydettäessä lopettamaan vammojensa vuoksi. Parissa tapauksessa, jossa eläin on kuollut teon seurauksena, tekijä on tuomittu ainoastaan eläinsuojelurikkomuksesta.

Muutamassa tiedossani olevassa tapauksessa tekovälineenä on käytetty vasaraa. Koiraa on kaikissa näissä tapauksissa lyöty päähän, eikä se ole kuollut heti. Parissa tapauksessa koira on ollut löydettäessä niin pahoin loukkaantunut, että se on jouduttu lopettamaan. Tekijät on tuomittu eläinsuojelurikoksesta.

Koiria on lopetettu myös teräaseella. Tekovälineeksi on kelvannut esimerkiksi puukko, leipäveitsi tai mattoveitsi. Joissakin tapauksissa koiraa on pistetty teräaseella, toisissa viillelty tai sekä että. Missään tiedossani olevista tapauksista eläin ei ole kuollut nopeasti, vaan se on jäänyt kitumaan. Tekijät on poikkeuksetta tuomittu eläinsuojelurikoksesta.

Meillä on myös tapauksia, joissa koira on lopetettu myrkyllisellä aineella. Yhdessä tapauksessa koiralle oli annettu rotanmyrkkyä ja sen päähän oli laitettu muovipussi, minkä jälkeen koira oli kuristettu kuoliaaksi. Toisessa tapauksessa koiralle annettiin jäähdytysnestettä, ja koira kuoli vasta tuntien kärsimyksen jälkeen. Kummassakin tapauksessa tekijä tuomittiin eläinsuojelurikoksesta.

Eläinsuojelurikkomuksesta sen sijaan tuomittiin henkilö, joka antoi koirille unilääkettä ja laittoi niiden päähän muovipussin tarkoituksenaan tukehduttaa koirat. Koirat olivat kuolleet teon seurauksena. Tuomioistuin katsoi, että vaikka lopetustapa oli eläinsuojelulainsäädännön vastainen, vastaajan kertomus huomioon ottaen koirille ei lopettamisen yhteydessä ollut aiheutunut erityisiä lisäkärsimyksiä. Vastaaja oli esittänyt, että koirat olivat saattaneet menehtyä jo vahvaan unilääkkeeseen. Tuomioistuimen ratkaisusta ei käy ilmi, että koirat olisi tarkemmin tutkittu kuolinsyyn selvittämiseksi. Vastaajan sanalle annettiin siis melko paljon painoarvoa tapauksessa.

Koiria on lisäksi yritetty lopettaa mm. ampumalla muualle kuin aivoihin, lyömällä pesäpallomailalla, halolla ja paistinpannulla.

Tapauksissa, joissa koira on lopetettu tai yritetty lopettaa lainvastaisella tavalla ja joissa vastaajan on pääsääntöisesti katsottu syyllistyneen pahoinpitelyllä tehtyyn eläinsuojelurikokseen, rangaistuksena on usein ollut tuntuva sakkorangaistus tai jopa vankeusrangaistus. Eläinsuojelurikoksesta ei tuomita kovin usein vankeusrangaistusta, mutta näissä tapauksissa vankeusrangaistuskin on ollut aktiivisesti käytössä.

Todettakoon lisäksi, että ainakin muutamassa tapauksessa tekijä on tekohetkellä ollut humalatilassa. Humalatila ei luonnollisestikaan ole vaikuttanut teon rikosikeudelliseen arviointiin tai rangaistuksen määräämiseen. Tiedossani olevissa tapauksissa tekijä on poikkeuksetta ollut mies. Yleisesti voidaan todeta, että eläinsuojelurikoksesta tuomitaan huomattavasti enemmän miehiä kuin naisia.

Törkeä eläinsuojelurikos

Rikoslain 17 luvun 14 a §:ssä säädetään törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Pykälä on ollut voimassa vasta 1.3.2011 alkaen, ja sitä sovelletaan siis 1.3.2011 tai sen jälkeen tehtyihin tekoihin. Olen kirjoittanut keväällä 2011 törkeästä eläinsuojelurikoksesta blogissani.

Yhtenä eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön täyttävänä tekijänä on, että eläinsuojelurikoksessa rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tällöin rikoksentekijä on tuomittava törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Rangaistuksena on vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laeiksi rikoslain 17 luvun muuttamisesta ja eläintenpitokieltorekisteristä sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta (HE 97/2010 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa mainitaan esimerkinomaisesti, millaisia tekoja voitaisiin pitää erityisen julmana tai raakana. Esimerkkinä mainitaan mm. epäonnistuneet lopettamisyritykset lain vastaisella tavalla siten, että eläimelle on aiheutettu pitkittynyttä ja suurta kärsimystä. Kyseisiä tekoja on tutkimukseni mukaan pidetty sellaisina, että niistä on tuomittu ankaria rangaistuksia, jos ajatellaan eläinsuorikoksista tuomittuja rangaistuksia yleisesti. Nämä teot ovat tekotavaltaan usein erittäin julmia ja aiheuttavat eläimille suurta ja pitkäkestoista kärsimystä, kipua ja tuskaa eläinten viruessa mahdollisesti pitkänkin aikaa henkihieverissä. Olen itse aikoinaan ehdottanut oikeusministeriön ns. eläinsuojelurikostyöryhmässä, että esimerkkinä eläimen erityisen julmasta tai raa’asta pahoinpitelystä voisivat olla nyt puheena olevat tapaukset. Ehdotus löysi tiensä työryhmämietinnöstä hallituksen esitykseen.

Tiedossani ei ole tapausta, jossa koiran – tai jonkin muun eläimen – lainvastainen lopettaminen tai lopetusyritys olisi tuomittu törkeänä eläinsuojelurikoksena. Rikosnimike on kuitenkin uusi, joten sen soveltamisesta tuomioistuimissa saadaan tulevaisuudessa tarkempaa tietoa.

© 2011 Minna Ruotsalo

*********************************
Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa eläinsuojelulainsäädännöstä, sen tulkinnasta ja soveltamisesta tuomioistuimissa. Blogissa esitetyt laintulkinnat ja näkemykset ovat kirjoittajan henkilökohtaisia tulkintoja ja näkemyksiä, ellei toisin ole nimenomaan mainittu. Blogin kirjoittaja ei ole käytettävissä yksityisiin toimeksiantoihin eläinsuojeluasioissa. Blogin aihepiiriin kuuluvat seminaarit ja luentotilaisuudet sekä kirjoituspyynnöt, haastattelut ja muut vastaavat asiantuntijatehtävät ovat asia erikseen. Blogissa ei ole kommentointimahdollisuutta.

© Minna Ruotsalo

Otetaan askel taaksepäin ennen seuraavaa koiriin liittyvää kirjoitusta. Totesin aiemmassa kirjoituksessani, että eläinsuojelulain 3 §:n nojalla eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Lisäksi tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Muutama sananen vielä aiheesta.

Kärsimyksen, kivun tai tuskan tuottamista eläimelle ei ole sellaisenaan säädetty kielletyksi. Kiellettyä on aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Hallituksen esityksessä eläinsuojelulaiksi (HE 36/1995) todetaan nimenomaan, ettei eläimen tuotanto- ja pitomuotoihin liittyvää kärsimystä voida kokonaan välttää, mutta tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamista pitäisi välttää.

Eläinsuojelulain 3 §:ssä säädetään kaikille velvollisuus kohdella eläimiä hyvin. Tämä velvollisuus koskee kaikkea eläintenpitoa. Pidetään eläimiä lemmikkeinä tai esimerkiksi tuotantotarkoituksessa. Hallituksen esityksessä todetaan, että ihmisillä on moraalinen velvollisuus kunnioittaa kaikkia eläimiä ja ottaa huomioon niiden kyky muistaa ja tuntea kärsimystä. Lisäksi todetaan, että eläintenpito esimerkiksi tuotantotarkoituksia varten sisältää aina tekijöitä, jotka aiheuttavat eläimille kärsimystä, eikä eläimen tuotanto- ja pitomuotoihin liittyvää kärsimystä voida kokonaan välttää. Tarpeetonta eli kiellettyä kärsimystä voi hallituksen esityksen mukaan sen sijaan aiheutua esimerkiksi kasvatusjärjestelmästä, jossa ei oteta riittävällä tavalla huomioon eläinlajin tarpeita, sopimattomasta ympäristöstä tai oleellisten käyttäytymistarpeiden toteuttamismahdollisuuksien puuttumisesta.

Eläinsuojelulain 3 §:ssä säädetään edellä mainittujen velvollisuuksien lisäksi velvollisuus edistää eläintenpidossa eläinten terveyden ylläpitämistä sekä ottaa huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet. Hallituksen esityksen mukaan eläimen fysiologisilla tarpeilla tarkoitetaan eläimen elimistöön ja sen asianmukaiseen toimintaan pohjautuvia tarpeita, esimerkiksi riittävän ja sopivan ravinnon tarvetta ja liikunnan tarvetta. Eläimen käyttäytymistarpeilla tarkoitetaan eläimen mahdollisuutta käyttäytyä riittävässä määrin kyseiselle eläinlajille tai -rodulle tyypillisellä tavalla.

Eläimen fysiologisten tarpeiden ja käyttäytymistarpeiden osalta voidaan todeta, ettei eläinsuojelulaki säädä velvollisuutta toteuttaa kaikkia näitä tarpeita eläintenpidossa. Se säätää velvollisuuden ottaa nämä tarpeet huomioon. Esimerkiksi lain 4 §:n, jossa säädetään eläinten pitopaikkaan liittyvistä vaatimuksista, osalta hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan nimenomaan, että pykälän tarkoituksena on turvata eläimen lähiympäristön luominen sellaiseksi, että eläimen voidaan arvioida siinä eläessään pystyvän tyydyttämään tärkeimpiä fysiologisia tarpeitaan ja käyttäytymistarpeitaan. Kaikkia fysiologisia tarpeita ja käyttäytymistarpeita ei siis tarvitse pystyä tyydyttämään, ainoastaan tärkeimpiä. Kysymys tietysti kuuluu, mitä ne tärkeimmät tarpeet kunkin eläinlajin osalta ovat ja milloin ne tulevat riittävässä määrin tyydytetyiksi? Kysymys ei koske pelkästään tuotantoeläimiä, vaan yhtä hyvin myös lemmikkieläimiä.

Maa- ja metsaätalousvaliokunta totesi 16 vuotta sitten antaessaan mietintönsä nykyisestä eläinsuojelulaista, että parannettaessa eläinten asemaa ja lisättäessä eläinten hyvinvointia valiokunta pitää tärkeänä, että parannuksista koituu todellista hyötyä verrattuna toimenpiteestä aiheutuviin kustannuksiin ja lisääntyvään byrokratiaan (MmVM 10/1995). Lisäksi se totesi, ettei eläintenpidossa ole mahdollista pitää eläimiä siten, että ne voisivat kaikilta osin toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Valiokunnan mukaan ns. olennaisimpien käyttäytymistarpeiden tyydyttäminenkin johtaisi käytännössä suuriin vaikeuksiin jo sen määrittelyssä, mitä olennaisimmat käyttäytymistarpeet ovat. Valiokunta pohti näiltä osin asiaa ennen kaikkea tuotantoeläinten osalta.

Eläinsuojelulain 1 §:ssä säädetään juhlallisesti, että eläinsuojelulain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lisäksi lain tarkoituksena on edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua.

Mikä se paras mahdollinen tapa sitten on? Hallituksen esityksessä todetaan, että eläimiä olisi suojeltava kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta mahdollisimman hyvin eläimen pidosta, käsittelystä ja kohtelusta saatu tieto huomioon ottaen. Lisäksi esityksessä todetaan, että eläinsuojelulain pyrkimyksenä on luoda edellytykset sille, että eläimet eivät joutuisi kokemaan kärsimyksiä, joita voidaan ennakolta välttää ja ehkäistä.

Kuten edellä selostetusta voidaan huomata, eläinsuojelulaki ei ole mitenkään yksiselitteinen lähtökohdiltaan. Yhtäältä säädetään, että lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Esitöissä viitataan eläimen pidosta, käsittelystä ja kohtelusta saatuun tietoon. Toisaalta eläinsuojelulaissa asetetaan velvoite kohdella eläimiä hyvin ja kielletään aiheuttamasta eläimille tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa. Kaikkea kärsimystä, kipua ja tuskaa kun ei voida välttää. Lisäksi säädetään, että eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet. Em. tarpeiden tyydyttäminen ei siis ole kaikkinensa välttämätöntä.

Edellä kirjoitetun valossa eläinsuojelulain tarkoitus alkaa kuulostaa hieman sanahelinältä. Tarkoitus ei välttämättä pykälätasolla toteudu ihan sellaisena kuin se on lain 1 §:stä luettavissa. Soveltamistilanteessa viranomainen ei saa ylittää harkintavaltaansa ja lain tarkoitus mielessä vaatia eläimen omistajaa tai haltijaa täyttämään velvoitteen, jota laissa ei ole säädetty. Selvyyden vuoksi todettakoon, että viranomainen voi soveltamistilanteessa määritellä, mitä jokin hyvin yleisluonteinen velvoite lainsäädännössä yksityiskohtaisemmin tarkoittaa. Tällöin viranomainen voi olemassa olevan tiedon perusteella hallinnon oikeusperiaatteet huomioon ottaen määrätä yksittäistapauksessa tarkemmin, mitä esimerkiksi hyvälaatuisella ruoalla jonkin eläinlajin osalta tarkoitetaan.

On selvää, että yhteiskunnassa on erilaisia intressejä, jotka on eläinsuojelulakia säädettäessä otettava huomioon. Yhtäältä esimerkiksi eläinten suojelemista ja niiden hyvää painottavia sekä toisaalta mm. taloudellisia ja käytännön reaaliteetteja painottavia. Eläinsuojelulainsäädäntö on aina näiden erilaisten intressien jonkinlainen kompromissi. Lopputuloksena on eläintenpitoa koskevat periaatteet ja yksityiskohtaisemmat velvoitteet, joita eläintenpidossa on vähintään noudatettava. Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksessa, jota valmistellaan tällä hetkellä virkamiestyönä maa- ja metsätalousministeriössä ennen varsinaisen työryhmän asettamista, etsitään uutta kompromissia tuleville vuosille.

Todettakoon lopuksi muutama sananen tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan merkityksestä eläinsuojelurikosten tunnusmerkistöissä. Eläinsuojelurikoksen perusmuodossa yhtenä tunnusmerkistötekijänä on eläimen julma kohtelu tai tarpeettoman kärsimyksen, kivun tai tuskan aiheuttaminen eläimelle (RL 17:14). Tämä tunnusmerkistötekijä on myös eläinsuojelurikoksen kvalifioidussa ja privilegioidussa tekomuodossa. Törkeän eläinsuojelurikoksen yhtenä vaihtoehtoisena tunnusmerkistötekijänä on eläinsuojelurikoksen tekeminen erityisen raa’alla tai julmalla tavalla (RL 17:14 a). Eläinsuojelurikos on sen sijaan lievä, jos rikos on ottaen huomioon esimerkiksi aiheutetun kärsimyksen, kivun tai tuskan vähäisyys myös kokonaisuutena arvostellen lievä (RL 17:15).

Käytännössä tuomioistuinkäsittelyssä joudutaan siis pohtimaan aiheutetun kärsimyksen, kivun ja tuskan määrää. Tehtävä ei ole helppo, kun ei ole kyse mistään kuumemittarilla mitattavasta lukemasta. Tuomioistuin onkin asiassa usein asiantuntijatodistelun varassa. Toki se voi ilman tätäkin pohtia, kuinka paljon jokin teko tai laiminlyönti on aiheuttanut eläimelle kärsimystä, kipua ja/tai tuskaa. Vaarana kuitenkin on, että tuomioistuimen jäsenten omat asenteet vaikuttavat liiaksi arvioon.

Edellä mainittujen eläinsuojelurikossäännösten lisäksi eläinsuojelulain vastainen teko voi tulla rangaistavaksi eläinsuojelurikkomuksena. Eläinsuojelulain 54 §n 1 momentissa säädetään pääsääntöisesti sellaisista eläinsuojelurikkomuksena rangaistavista teoista, joissa teko kohdistuu konkreettisesti eläimeen. Ainahan näin ei ole, sillä eläinsuojelurikkomuksena rangaistavaa on myös esimerkiksi laissa säädetyn ilmoituksen tekemätä jättäminen tai luvan hakematta jättäminen.

Eläinsuojelurikoksen tai sen törkeän tai lievän tekomuodon tunnusmerkistöjen sovellettavuuden voi estää mm. se, että tekoa ei voida pitää näiden rikosten tarkoittamalla tavalla julmana tai tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa aiheuttavana. Teko voi kuitenkin olla eläinsuojelulain 54 §:n 1 momentin nojalla eläinsuojelurikkomuksena rangaistavaa. Hallituksen esityksessä oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi (HE 6/1997) mainitaan esimerkkinä tällaisesta teosta eläinsuojelulain 9 §:ssä säädetty kielto keinotekoisesti kohottaa, alentaa tai ylläpitää eläimen suorituskykyä lääkkeillä tai muilla vastaavilla aineilla tai valmisteilla. Tällainen teko ei välttämättä joka tilanteessa ole sellainen, että se merkitsee eläimen julmaa kohtelua tai tarpeettoman kärsimyksen, kivun tai tuskan aiheuttamista eläimelle.

Useissa tapauksissa käsiteltäessä eläinsuojelurikosasiaa tuomioistuimessa pohditaan siis aiheutetun kärsimyksen, kivun ja tuskan määrää. Ihan aina näin ei kuitenkaan ole.

Mainittakoon lopuksi, että blogissa käsiteltävissä kirjoituksissa eläinsuojelulainsäädäntöä lähestytään niin hallinto-oikeudellisesta kuin rikosoikeudellisestakin näkökulmasta. Kirjoitan lähitulevaisuudessa tarkemmin näistä kahdesta ulottuvuudesta, jotka eivät ole kokemukseni mukaan ollenkaan selviä maallikoille. Olisi varmaan ollut hyvä kirjoittaa jo aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

© 2011 Minna Ruotsalo

*********************************
Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa eläinsuojelulainsäädännöstä, sen tulkinnasta ja soveltamisesta tuomioistuimissa. Blogissa esitetyt laintulkinnat ja näkemykset ovat kirjoittajan henkilökohtaisia tulkintoja ja näkemyksiä, ellei toisin ole nimenomaan mainittu. Blogin kirjoittaja ei ole käytettävissä yksityisiin toimeksiantoihin eläinsuojeluasioissa. Blogin aihepiiriin kuuluvat seminaarit ja luentotilaisuudet sekä kirjoituspyynnöt, haastattelut ja muut vastaavat asiantuntijatehtävät ovat asia erikseen. Blogissa ei ole kommentointimahdollisuutta.

© Minna Ruotsalo

Maaliskuussa 2010 tuli luvattua aktiivisempaa kirjoittelua blogiin. Aika verkkaiseen tahtiin sitä on kuitenkin kiireiden vuoksi tullut kirjoiteltua. Nyt olisi jälleen aikomuksena yrittää aktivoitua. Katsotaan, toteutuuko aikomus.

Mielessäni on useita aiheita, joista muutama käsittelee nimenomaan koiranpitoa. Nyt julkaistava kirjoitus käsittelee otsikkonsa mukaisesti koiran käsittelyä ja kouluttamista. Tarkoituksenani on selostaa, mikä on eläinsuojelulainsäädännön nojalla sallittua ja mikä kiellettyä koiran käsittelyä ja kouluttamista. Kirjoituksessa käydään läpi lainsäädäntöä, eläinsuojeluviranomaisten tulkintoja sekä oikeuskäytäntöä. Lisäksi esitän muutaman oman näkemykseni kielletyistä toimenpiteistä.

Kuten blogin esittelyosiossa todetaan, blogissa esittämäni näkemykset ovat henkilökohtaisia näkemyksiäni, ellei toisin ole nimenomaan mainittu. Blogissa ei ole kommentointimahdollisuutta, ja se siis toimii ainakin toistaiseksi vain omana julkisena kirjoitusalustanani. Todettakoon myös, etten ole käytettävissä yksittäisiin toimeksiantoihin. Blogin aihepiiriin kuuluvat seminaarit ja luentotilaisuudet sekä kirjoituspyynnöt ovat asia erikseen.

Blogissa julkaistavien kirjoitusteni tarkoituksena on jakaa tietoa voimassa olevasta eläinsuojelulainsäädännöstä, sen tulkinnasta sekä siihen liittyvästä oikeuskäytännöstä. En julkaise blogissa käsittelemieni oikeustapausten diaarinumeroja eivätkä ne ole muutoinkaan minulta saatavissa.

Koiran yhteiskuntakelpoisuus ja kouluttamisen tarve

Suomessa arvioidaan olevan reilu puoli miljoonaa koiraa. Määrä on asukaslukuun nähden suuri. Ihmisten ja koirien – sekä muiden eläinten – rauhallisen yhteiselon varmistamiseksi jokainen koira tulisi sosiaalistaa ja kouluttaa vähintäänkin yhteiskuntakelpoiseksi. Oli koiran rotu mikä tahansa. Oli kyse isokokoisesta, keskikokoisesta tai pienestä koirasta koiran käyttötarkoituksesta riippumatta.

Koiran sosiaalistaminen alkaa jo kasvattajan luona ja jatkuu pennun kotiutuessa aikaisintaan parikuisena uuteen kotiinsa. Pennun tulisi mm. tottua käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin, oppia sisäsiistiksi ja oppia olemaan yksin kotona tuhoamatta paikkoja ja meluamatta sekä kohdata erilaisia ihmisiä ja eläimiä erilaisissa paikoissa.

Jokaisen koiran tapakasvatukseen kuuluu jonkinlainen peruskoulutus. Koiran tulisi mm. olla omistajansa hallinnassa niin talutushihnassa kuin vapaana ollessaankin (kirjoituksessa ei käsitellä, milloin ja missä koiraa saa ulkoiluttaa lain mukaan vapaana). Koiran tulisi kävellä hihnassa nätisti vetämättä ja rähjäämättä vastaantulijoille. Vapaana ollessaan koiran tulisi totella omistajaansa ja osata luoksetulo käskystä.

Koiran yhteiskuntakelpoisuuteen kuuluu, että koira on sosiaalistettu ja koulutettu niin, ettei se aiheuta häiriötä muille. Vastuussa on aina ihminen. Tämä moraalinen velvollisuus koskee kaikkia, myös ns. kotikoiran omistajia. Ei siis vain niitä, joille koira on aktiivinen harrastus- ja kilpakoira tai jopa työkoira.

Valitettava tosiasia on, että koiria on paljon ihmisillä, joilla ei ole tietoa eikä taitoa sosiaalistaa ja kouluttaa koiraansa. Joskus ei kiinnostustakaan. Joissakin tapauksissa ihminen saattaa syystä tai toisesta tietoisesti antaa koiransa kasvaa pellossa.

Koiran kouluttaminen on aihe, joka saattaa herättää kiivastakin keskustelua koiraharrastajien kesken. Harrastajilla on erilaisia näkemyksiä koulutuksessa käytettävistä metodeista ja niiden hyväksyttävyydestä koirien kohtelussa. Keskustelua tunnutaan usein käytävän siltä pohjalta, mikä on moraalisesti sallittua ja mikä ei. Ja minkä metodin käytössä ymmärretään parhaiten koiraeläintä ja minkä ei. Toisinaan keskustellaan myös siitä, mikä on lain mukaan sallittua ja mikä ei. Harrastajia jaotellaan helposti mielipiteidensä mukaan yhtäältä kukkahattuihin ja toisaalta koiranrääkkääjiin.

Tarpeeton kärsimys, kipu ja tuska

Eläinten kohtelusta säädetään eläinsuojelulaissa (247/1996) ja eläinsuojeluasetuksessa (396/1996). Säännökset koskevat koirienkin kohtelua ja sisältävät koirankoulutukseen liittyviä velvoitteita koiran omistajalle tai haltijalle. On kuitenkin selvää, ettei lainsäädäntö voi sisältää yksiselitteisiä säännöksiä kaikentyyppisiin koiran käsittely- ja koulutustapoihin liittyen. Tarvitaan tulkintaa.

Eläinsuojelulain 3 §:n 1 momentin mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin eikä eläimille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on myös kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet. Vaatimukset koskevat kaikkea eläintenpitoa.

Eläinsuojelulakia koskevan hallituksen esityksen (HE 35/1996, jäljempänä hallituksen esitys) mukaan kärsimyksellä tarkoitetaan eläimen kokemaa henkistä tai ruumiillista eläimen hyvinvointiin tai terveyteen kielteisesti vaikuttavaa tuntemusta. Kivulla viitataan eläimen tuntemaan fyysiseen kipuun ja tuskalla eläimen kokemaan henkiseen hätään, ahdistukseen, pelkoon tai muuhun vastaavaan epämiellyttävään tunteeseen. On siis huomattava, ettei kiellettyä ole aiheuttaa eläimelle pelkästään tarpeetonta fyysistä kipua, vaan myös esimerkiksi tarpeettoman pelon aiheuttaminen eläimelle on kiellettyä.

Koiran kurissa pitäminen ja kouluttaminen eläinsuojelulainsäädännön valossa

Eläinsuojelulain 6 §:ssä säädetään eläimen kohtelusta. Pykälän mukaan eläimen kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely on kielletty. Eläinsuojelulakia koskevan hallituksen esityksen mukaan eläimen kou-luttamisen ja kurissa pitämisen kohtuullisuutta tulee arvioida toimenpiteen eläimessä aikaansaamaan vaikutukseen ja siihen, olisiko sama vaikutus saatavissa aikaan jollain muulla, eläimelle vähemmän haittaa tai kärsimystä aiheuttavalla tavalla.

Eläinsuojelulain 6 § koskee kaikenlaista eläinten käsittelyä ja kouluttamista, myös koiran kouluttamista ja käsittelyä. Se koskee mm. niin kotikoiran ulkoilun yhteydessä lenkkipolulla tapahtuvaa käsittelyä kuin aktiivisen harrastus- ja kilpakoiran kouluttamistakin erityisessä koulutustilaisuudessa. Pykälän tarkoituksena on hallituksen esityksen mukaan estää eläinten kovakourainen käsittely, mitä saattaa esiintyä mm. seura- ja harrastuseläintoiminnassa. Tarkoituksena on säästää eläimiä kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa tarpeettomalta kivulta ja tuskalta.

Eläinsuojelulain 6 §:ssä säädetty koskee myös virkakoiran kouluttamista. Termiä virkakoira ei käytetä eläinsuojelulaissa, mutta viittaan sillä esimerkiksi poliisin, puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen ja tullin käytössä oleviin koiriin. Vaikka lain 6 § koskee myös virkakoiria, hallituksen esityksessä todetaan, että jos yhteiskunnan kannalta tärkeä toiminta edellyttää eläimen kouluttamista, voidaan eläimelle aiheuttaa koulutuksessa tarkoituksen saavuttamiseksi jonkin verran enemmän kipua tai tuskaa kuin koulutettaessa eläintä yhteiskunnan kannalta vähemmän tärkeisiin tarkoituksiin. Virkakoiria voidaan siis esitöiden mukaan kouluttaa harrastuskoiria hieman enemmän kipua tai tuskaa aiheuttavalla tavalla. Hallituksen esityksessä todetaan kuitenkin lisäksi, että tällaisia koiria työtehtäviä varten koulutettaessa voidaan käyttää vain hieman ankarampia koulutusmenetelmiä kuin harrastus- tai huvitoimintaa varten koulutettaessa. Virkakoirienkaan koulutus ei saa olla kohtuuttoman ankaraa.

Eläinsuojelulakia yksityiskohtaisemmin eläinten kohtelusta ja käsittelystä säädetään eläinsuojeluasetuksessa. Asetuksen 12 §:n mukaan eläintä on kohdeltava rauhallisesti, eikä sitä saa tarpeettomasti pelotella tai kiihdyttää. Eläimen käsittelyssä on pyrittävä käyttämään hyväksi sen lajinomaista käyttäytymistä, kuten laumavaistoa. Lisäksi kielletään vahingoittamasta eläintä tai käsittelemästä sitä väkivaltaisesti. Eläimen potkimi-nen sekä lyöminen kuritus-, koulutus- tai muussa sellaisessa tarkoituksessa eläintä vahingoittavalla välineellä on kiellettyä. Kielletyksi on säädetty myös eläimen raahaaminen sarvista, jaloista, hännästä, turkista tai suoraan päästä vetäen tai käsittelemästä sitä muutoin sillä tavalla, että eläimelle aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä.

Eläinsuojeluasetuksen 13 §:ssä säädetään eläimen kouluttamisesta ja käyttämisestä. Pykälän mukaan eläintä ei saa kouluttaa tai käyttää siten, että vahingoitetaan sen terveyttä tai hyvinvointia. Tämä ei pykälän mukaan kuitenkaan koske koiran tai muun eläimen käyttämistä viranomaistoiminnassa eläimen käyttötarkoitukseen liittyvissä tehtävissä, joihin tehtävän luonteen vuoksi liittyy vaara eläimen vahingoittumisesta. Käytännössähän esimerkiksi poliisikoira voi joutua vaaratilanteeseen työtehtävässään. Muutama poliisikoira on jopa menehtynyt virkatehtävissä.

Kuten edellä selostetusta voidaan huomata, kielletyn koiran käsittelyn ja kouluttamisen raja tulee vastaan jo aiemmin kuin silloin, kun syyllistytään vakavaan väkivaltaan koiraa kohtaan. Usein nämä jälkimmäiset tapaukset ovat kuitenkin juuri niitä tapauksia, joita tuomioistuimessa käsitellään.

Kielletyt välineet, laitteet ja aineet

Eläinsuojelulaissa ei säädetä yksiselitteisesti, minkä välineiden käyttäminen on sallittua tai kiellettyä eläinten käsittelyssä ja kouluttamisessa. Tällainen yksityiskohtainen ja tyhjentävä sääntely laissa ei olisi mahdollista eikä järkevääkään. Markkinoille tulee uusia välineitä, eikä hidas lainsäädäntöprosessi pystyisi useinkaan vastaamaan riittävän nopeasti muuttuneisiin tarpeisiin.

Eläinsuojelulain 12 §:ssä säädetään kuitenkin yleisellä tasolla kielletyistä välineistä, laitteista ja aineista. Pykälän mukaan sellaisten eläimen hoitoon, käsittelyyn, kiinniottamiseen, kuljettamiseen, tainnuttamiseen tai lopettamiseen tarkoitettujen välineiden, laitteiden ja aineiden, joiden käyttö ilmeisesti aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kipua tai tuskaa, valmistus, maahantuonti, myynti, luovutus ja käyttö on kielletty. Toimivalta määrätä, mitä välineitä, laitteita ja aineita on pidettävä sellaisina, joiden käyttö ilmeisesti aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kipua tai tuskaa, on säädetty maa- ja metsätalo-usministeriölle.

Hallituksen esityksen mukaan lain 12 §:n tarkoittamia kiellettyjä laitteita ovat esimerkiksi koiran piikki- ja sähköpanta. Lisäksi esityksessä todetaan, että kielletty aine olisi esimerkiksi koirille kehitetty niin sanottu tappelunestoaine, jota suihkutetaan koiran suun limakalvoille.

Maa- ja metsätalousministeriö ei ole säätänyt yhtäkään edellä mainituista – tai muista – välineistä, laitteista tai aineista yksiselitteisesti kielletyiksi koiran käsittelyssä ja kouluttamisessa. Valtioneuvosto sen sijaan on säätänyt piikkipannan yksiselitteisesti kielletyksi välineeksi.

Piikkipannan käyttäminen

Eläinsuojeluasetuksen 14 §:ssä säädetään, mikä on eläinsuojelulain 3 §:n 1 momentin tarkoittamaa tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan tuottamista eläimelle. Nämä toimenpiteet ovat siis ehdottoman kiellettyjä kaikenlaisessa eläintenpidossa.

Eläinsuojeluasetuksen 14 §:n 2 kohdan mukaan esimerkiksi piikkipannan käyttäminen on ehdottomasti ja kaikissa tilanteissa kielletty. Kielto koskee siis myös virkakoirien kouluttamista. Tällaisen pannan käyttämisen katsotaan aina aiheuttavan tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa. Eläinsuojeluasetuksessa ei ole kuitenkaan määritelty, mikä on piikkipanta. Määrittely jää tulkinnan varaan.

Maa- ja metsätalousministeriö on vuonna 2000 ottanut kantaa siihen, minkälaista pantaa on sen näkemyksen mukaan pidettävä kiellettynä piikkipantana (985/813/2000). Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ja valvoo eläinsuojelulain 34 §:n nojalla ylimpänä viranomaisena eläinsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanoa ja noudattamista. Ministeriön mukaan koiran koulutuksessa saa käyttää vain tavallista kaulapantaa, sileäpintaista tai sileäpintaisista silmukoista koostuvaa puolikuristavaa tai kuristavaa pantaa, tai sellaista puolikuristavaa metallista pantaa, jonka sisäpuoli on varustettu metallikaarin tai tapein (koulutuskaulain).

Koulutuskaulaimen osalta maa- ja metsätalousministeriö on todennut, että kaulaimen metallikaaret tai tapit eivät saa olla pidempiä kuin 8 mm kaulaimen nivelen alaosasta mitattuna. Nivelen alaosalla tarkoitetaan sitä kohtaa, joka yhdistää yksittäiset metallijaokkeet toisiinsa. Metallijaokkeet muodostavat yhdessä koulutuskaulaimen koiran kaulassa olevan osan. Koulutuskaulaimen metallikaarien päiden tulee olla ministeriön mukaan pyöristettyjä, minkä lisäksi sekä tappien että kaarien tulee olla sileäpintaisia ja tylppiä. Kaulaimesta aiheutuva vaikutus ei saa perustua pistovaikutukseen, vaan sen tulee perustua painavana tuntemuksena aistittavaan tuntemukseen, joka toimii eläimelle pakotteena. Koulutuskaulaimen metallikaaret tai tapit eivät saa olla teräviä tai pistäviä, eivätkä ne saa kääntyä koiran hihnasta vetäessään painamaan koiran kaulaa kärjillään. Kielletyksi piikkipannaksi maa- ja metsätalousministeriö katsoo metalliulokkein varustetun kaulaimen, joka ei vastaa edellä kuvattua mallia.

Maa- ja metsätalousministeriön näkemys edustaa ministeriön kantaa siitä, mikä on kielletty piikkipanta. Eläinsuojelulainsäädännön noudattamista kentällä valvova viranomainen voi kuitenkin ottaa asiaan oman kantansa ryhtyessään yksittäistapauksessa toimenpiteisiin kieltämällä pannan käyttämisen. Asiassa on annettava valituskelpoinen hallintopäätös koiran omistajalle tai haltijalle. Hallinto-oikeus ottaa viime kädessä kantaa siihen, onko päätös ollut lainmukainen eli onko viranomaisella ollut oikeus kieltää pannan käyttäminen. Asia voi tulla esille myös rikosprosessissa käräjäoikeudessa.

Kiellettyjä toimenpiteitä ei luetella eläinsuojeluasetuksen 14 §:ssä tyhjentävästi. Pykälän 8 kohdan mukaan muukin sellainen eläimeen kohdistuva toiminta tai toimenpide, joka aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa, on kiellettyä. On syytä huomata, että vaikka piikkipanta on ainoa panta tai kaulain, joka pykälässä on säädetty ehdottoman kielletyksi kaikissa tilanteissa, mitä tahansa – ja siis sallittuakin – pantaa tai kaulainta voidaan yksittäistapauksessa käyttää tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa aiheuttavalla tavalla.

Sähköpannan käyttäminen

Kuten edellä todettiin, sähköpanta mainitaan piikkipannan tavoin eläinsuojelulakia koskevan hallituksen esityksen 12 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa sellaisena välineenä, jonka käyttö ilmeisesti aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kipua tai tuskaa. Sähköpantaa ei kuitenkaan ole piikkipannan tavoin säädetty ehdottoman kielletyksi välineeksi.

Sitä, aiheuttaako sähköpannan käyttäminen koiralle tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa, on arvioitava kussakin tapauksessa erikseen. Elintarviketurvallisuusvirasto, joka eläinsuojelulain 34 a §:n nojalla ohjaa ja valvoo keskushallinnon viranomaisena eläinsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanoa ja noudattamista, on ottanut kantaa sähköpannan käyttämiseen (6629/0500/2008 ja 3941/0500/2011). Viraston näkemyksen mukaan ainakin osa sähköpannoista on sellaisia, että ne voivat aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Elintarviketurvallisuusvirasto on esittänyt maa- ja metsätalousministeriölle, että sähköpanta säädettäisiin kielletyksi välineeksi.

Todettakoon, että tiedossani ei ole tapausta, jossa tuomioistuin olisi yksittäistapauksessa ottanut kantaa sähköpannan sallittuisuuteen tai kiellettyisyyteen.

Eläinsuojelulain vastaisten tekojen rangaistavuus

Eläinsuojelulain vastaiset teot on kriminalisoitu eli säädetty rangaistaviksi eläinsuojelurikkomuksena, lievänä eläinsuojelurikoksena, eläinsuojelurikoksena sekä törkeänä eläinsuojelurikoksena. Eläinsuojelulain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta kohtelee eläintä 3 tai 6 §:n taikka niiden nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti, on tuomittava, jollei teko ole rikoslain (39/1889) 17 luvun 14, 14 a tai 15 §:n nojalla rangaistava tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, eläinsuojelurikkomuksesta sakkoon.

Eläinsuojelurikoksesta säädetään rikoslain 17 luvun 14 §:ssä. Pykälän mukaan eläinsuojelurikoksesta tuomitaan mm. se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta pahoinpitelemällä eläinsuojelulain tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti kohtelee eläintä julmasti tai tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa aiheuttaen. Rangais-tus on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Eläintä voidaan pahoinpidellä samankaltaisilla toimilla kuin ihmistäkin. Hallituksen esityksessä oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi (HE 6/1997) tode-taan, että eläimen pahoinpitelemisen tunnusmerkit vaihtelevat muun muassa eläinlajista, -rodusta ja eläimen käyttötavasta riippuen. Esimerkkinä pahoinpitelemisestä viita-taan edellä selostettuihin eläinsuojelulain ja -asetuksen säännöksiin. Lisäksi todetaan muun muassa, ettei koiran pahoinpitelemisenä pidetä koiran nykäisemistä kaulaimesta tai koiran ohjaamisessa tai koulutuksessa käytettyä lyhytaikaista fyysistä ojentamista siltä osin, kuin tällainen kouluttaminen pysyy tavanomaisesti hyväksyttävissä rajoissa.

Eläinsuojelurikoksesta on rikoslain kokonaisuudistuksen tavoitteiden mukaisesti säädetty sekä ankarampi että lievempi tekomuoto. Törkeä eläinsuojelurikossäännös tosin lisättiin rikoslakiin vasta tänä vuonna, ja muutos astui voimaan 1.3.2011. Jos eläinsuojelurikos tehdään esimerkiksi erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja jos rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava rikoslain 17 luvun 14 a §:n nojalla törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Rangaistus on vähintään neljä kuukautta tai enintään neljä vuotta vankeutta. Jos eläinsuojelurikos, ottaen huomioon aiheutetun kärsimyksen, kivun tai tuskan vähäisyys (ennen 1.3.2011 aiheutetun kärsimyksen, kivun tai tuskan laatu) tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava rikoslain 17 luvun 15 §:n nojalla lievästä eläinsuojelurikoksesta sakkoon.

Oikeuskäytäntöä

Tarkasteltaessa eläinsuojelurikostuomioita oikeuskäytännöstämme löytyy useita tapauksia, joissa on ollut kyse koiran kohtuuttoman ankarasta kurissa pitämisestä ja kouluttamisesta sekä liian kovakouraisesta käsittelystä. Tiedossani olevissa tuomioistuimeen päätyneissä tapauksissa on usein ollut kyse varsin selkeistä koiran pahoinpitelyistä. Kuten jo aiemmin totesin, raja kielletyn käsittelyn ja kouluttamisen välillä tulee kuitenkin vastaan jo aiemmin kuin silloin, kun on kyse vakavasta koiran väkivaltaisesta kohtelusta.

Eläinsuojelurikkomuksena rangaistavaa kovakouraista käsittelyä edustaa tapaus, jossa vastaaja oli kohdellut pentukoiraansa liian kovakouraisesti ja tarpeetonta kärsimystä aiheuttaen. Vastaaja oli paiskannut talutushihnassa olleen koiran useita kertoja lumihankeen. Lisäksi hän oli pyörittänyt koiraa hihnasta kiinni pitäen ilmassa päänsä korkeudella ja heittänyt koiran lopuksi hankeen. Vastaaja tuomittiin 20 päiväsakkoon.

Hieman vastaavantyyppiseen tekoon syyllistyi myös vastaaja, joka pahoinpiteli pentukoiraansa hakkaamalla sitä kepillä useita kertoja. Oman kertomansa mukaan vastaaja oli saattanut lyödä koiraa kintuille koivuvitsalla. Vastaaja oli myös nostanut koiran talutushihnasta kokonaan ilmaan. Koiralle katsottiin aiheutetun tarpeetonta kärsimystä. Rikosta pidettiin kuitenkin kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen huomioon aiheutetun tuskan ja kivun laatu. Vastaaja tuomittiin lievästä eläinsuojelurikoksesta 6 päiväsakkoon. Rikosnimike oli siis ankarampi kuin edellisessä tapauksessa, mutta rangaistus oli selvästi lievempi.

Kummassakin edellä selostetussa tapauksessa koira oli nostettu kokonaan ilmaan talutushihnasta kiinni pitäen. Ensimmäisessä tapauksessa koiraa oli lisäksi pyöritetty ilmassa. Kummankin teon katsottiin täyttävän rikoksen tunnusmerkistön.

Koiria näkee toisinaan esimerkiksi ohitustilanteissa ns. hapetettavan, kun remmissä riuhtova ja mahdollisesti rähisevä koira yritetään saada aisoihin. Hapetuksella tarkoitetaan koiran nostamista kaulapannasta takajalkojensa varaan niin, että sen etujalat ovat ilmassa ja koiran hapensaanti heikkenee. Näkemykseni mukaan tällainen koiran käsittely on liian kovakouraisena ja tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa aiheuttavana lainvastaista.

Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa siitä, että eläinsuojeluasetuksen 12 §:n 3 momentin mukaan eläintä ei saa raahata sarvista, jaloista, hännästä, turkista tai suoraan päästä vetäen taikka käsitellä muutoin sillä tavalla, että sille aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä. Asetuksen 14 §:n 6 kohdassa eläimen kuljettaminen jostakin ruumiinosasta ripustamalla on ehdottoman kiellettyä. Tällaisen käsittelyn katsotaan aiheuttavan eläimelle aina tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa. Säännös on ennen vuoden 1996 eläinsuojelulain kokonaisuudistusta ollut voimassa siten, että kiellettyä on ollut kuljettaa eläintä jostakin ruumiinosasta ripustamalla, jollei kyseessä ole ollut eläimen nostaminen tai siirtäminen lyhyen matkaa punnitsemista tai muuta sellaista tarkoitusta varten. Pykälä vaikuttaa siis tiukentuneen eläinsuojelulain kokonaisuudistuksessa.

Näkemykseni mukaan koiran nostaminen ilmaan jostakin ruumiinosasta roikottamalla on eläinsuojelulainsäädännön vastaista. Myös koiran kiskominen tai repiminen kaulapannasta, ihosta tai esimerkiksi karvoista voi näkemykseni mukaan täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

Eräässä tapauksessa koiran ravisteleminen ja/tai kiskominen niskasta täytti tuomioistuimen näkemyksen mukaan rikoksen tunnusmerkistön. Tuomioistuin totesi, että toisinaan koiran kurittaminen ja kouluttaminen on tarpeen tehdä niin, että koiraa otetaan voimakkaastikin kiinni esim. niskasta ja painetaan maahan tai muutoin osoitetaan koiralle sen alisteinen asema. Kyseisessä tapauksessa koira oli mm. niskasta kiinni ottamalla heitetty sohvalle. Tuomioistuin katsoi, että tapauksessa koiran heittelyä ja muuta vastaavaa riepottelua ei voitu pitää eläinsuojelulain mukaisena koulutuksena tai kurittamisena, vaan kyse oli liian kovakouraisesta käsittelystä. Vastaaja oli lisäksi heitellyt koiraa asunnossa, lyönyt sitä kyynärpäällä tai nyrkillä useita kertoja ja lopuksi lyönyt koiraa paistinpannulla päähän, jolloin eläin oli menettänyt tajuntansa. Vastaaja tuomit-tiin eläinsuojelurikoksesta ja näpistyksestä 35 päivän vankeusrangaistukseen. Lisäksi vastaajalle määrättiin kaikkia eläimiä koskeva 8 vuoden pituinen eläintenpitokielto. Eläinsuojelurikoksesta tuomittiin myös koiran toinen omistaja, joka ei osallistunut pahoinpitelyyn mutta joka laiminlöi puuttua siihen, vaikka hän oli paikalla pahoinpitelyn tapahtuessa.

Toisessa tapauksessa, jossa koiraa oli kiskottu voimakkaasti kaulahihnasta, vastaajan katsottiin myös syyllistyneen rangaistavaan tekoon. Tapauksessa vastaaja oli ensin lyönyt koiraansa useita kertoja nyrkillä päähän ja vartaloon sekä potkinut koiraa varta-loon. Hän oli myös painanut jalallaan koiran päätä maahan. Koira oli paennut pahoin-pitelyä autoon, jolloin vastaaja oli kiskonut autoon paennutta koiraansa voimakkaasti kaulahihnasta. Vastaaja tuomittiin eläinsuojelurikoksesta.

Eläinsuojelurikoksesta tuomittiin myös vastaaja, joka oli puolen vuoden aikana heittänyt koiraansa useasti eri kertoina voimalla maahan. Rangaistus oli 40 päiväsakkoa. Eläinsuojelurikoksesta tuomittiin myös vastaaja, jonka katsottiin kouluttaneen koiraansa kohtuuttoman ankarasti ja liian kovakouraisesti, kun hän oli heitellyt koiraansa talon seinää ja puuta vasten sekä lyönyt koiraa. Vastaaja tuomittiin useasta rikoksesta yhteiseen sakkorangaistukseen. Kokonaisuutena arvostellen vähäisenä tekona eli lievänä eläinsuojelurikoksena pidettiin sen sijaan koiran lyömistä flexi-taluttimen muoviosalla kylkiin ja takapäähän, koiran potkimista ja oksalla lyömistä. Vastaaja tuomittiin useasta rikoksesta yhteiseen sakkorangaistukseen.

Eläinsuojelurikoksesta tuomittiin myös vastaaja, joka oli jättänyt koiransa tarpeellista hoitoa ja ravintoa vaille sekä pahoinpidellyt koiraansa aiheuttaen sille tarpeetonta kärsimystä. Pahoinpitelyn tunnusmerkistön täytti koiran lyöminen kädellä peräpäähän siten, että koirasta oli tullut hyvin arka ja pelokas.

Edellä mainittujen koiran käsittelyä ja kouluttamista koskevien pahoinpitelytapausten lisäksi Suomessa tuomitaan vuosittain muutamia henkilöitä tapauksissa, joissa on kyse lainsäädännön vastaisesta koiran lopettamisesta tai epäonnistuneesta yrityksestä lopettaa koira. Blogissa saatetaan palata vielä tarkemmin tähän aiheeseen vertailemalla teonkuvauksia sekä annettuja tuomioita ja rangaistuksia.

© 2011 Minna Ruotsalo

*********************************
Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa eläinsuojelulainsäädännöstä, sen tulkinnasta ja soveltamisesta tuomioistuimissa. Blogissa esitetyt laintulkinnat ja näkemykset ovat kirjoittajan henkilökohtaisia tulkintoja ja näkemyksiä, ellei toisin ole nimenomaan mainittu. Blogin kirjoittaja ei ole käytettävissä yksityisiin toimeksiantoihin eläinsuojeluasioissa. Blogin aihepiiriin kuuluvat seminaarit ja luentotilaisuudet sekä kirjoituspyynnöt, haastattelut ja muut vastaavat asiantuntijatehtävät ovat asia erikseen. Blogissa ei ole kommentointimahdollisuutta.

Kuva: © Opetusministeriö

Eläinsuojelurikosuudistusta koskevan blogikirjoitussarjan kolmannessa osassa käsitellään eläinsuojelurikokseen liittyvää menettämisseuraamusta koskevan sääntelyn muutoksia. Nämä muutokset tulivat voimaan 1.3.2011.

Todettakoon, että puhuttaessa eläinsuojelurikoksesta tässä kirjoituksessa tällä viitataan kaikkiin eläinsuojelurikoksiin yleisesti (eläinsuojelurikkomus, eläinkuljetusrikkomus, lievä eläinsuojelurikos, eläinsuojelurikos, törkeä eläinsuojelurikos). Tämä on yleinen käytäntö, minkä vuoksi on tärkeää asiayhteyden perusteella erottaa, puhutaanko eläinsuojelurikoksista yleisesti vai nimenomaan yhdestä rikosnimikkeestä eli rikoslain 17 luvun 14 §:n eläinsuojelurikoksesta.

Eläinsuojelurikokseen liittyvä menettämisseuraamus

Menettämisseuraamuksella eli konfiskaatiolla tarkoitetaan eläinsuojelurikoksen yhteydessä eläimen tuomitsemista valtiolle menetetyksi. Menettämisseuraamuksen myötä eläimen omistaja tai haltija menettää paitsi eläimen hallinnan myös omistusoikeuden eläimeen korvauksetta valtiolle.

Eläinsuojelurikosuudistuksen yhteydessä menettämisseuraamusta koskeva säännös siirrettiin rikoslain 17 luvun 23 §:n 2 momentista uuteen 23 a §:ään. Säännöstä muutettiin myös joiltain osin sisällöllisesti merkittävästi.

Eläimen tuomitseminen valtiolle menetetyksi

Kun henkilölle määrätään eläintenpitokielto, hänet on rikoslain 17 luvun 23 a §:n 1 momentin nojalla samalla tuomittava menettämään valtiolle ne eläintenpitokiellossa tarkoitetut eläimet, joita hän päätöstä annettaessa pitää tai jotka hän omistaa. Tuomioistuimella ei ole tällaisessa tilanteessa harkintavaltaa, sillä kieltoon määrätylle henkilölle ei voi jättää eläimiä, joita kielto koskee.

Eläintenpitokiellon rikkominen tai toimiminen toisen välikätenä eläintenpitokiellon kiertämiseksi on eläinsuojelulain (247/1996) 54 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla eläinsuojelurikkomuksena rangaistavaa. Myös eläintenpitokiellon rikkomisen kohteena olleet eläimet on rikoslain 17 luvun 23 a §:n 1 momentin nojalla tuomittava valtiolle menetetyiksi. Tuomioistuimella ei tällöinkään ole harkintavaltaa menettämisseuraamuksen tuomitsemisessa.

Menettämisseuraamus tuomitaan lain mukaan siitä riippumatta, kenen omaisuutta menetetyksi tuomittavat eläimet ovat. Jos menettämisseuraamuksen kohteena olevat eläimet omistaa kokonaan tai osaksi joku muu kuin eläintenpitokieltoon määrättävä henkilö, eläimen omistajalle tai toiselle omistajalle voidaan rikoslain 17 luvun 23 a §:n 3 momentin nojalla varata tilaisuus noutaa eläimet korvauksetta itselleen. Tällainen päätös on kuitenkin tuomioistuimen harkinnassa eikä saa vaarantaa eläinten hyvinvointia.

Eläimen yhteisomistustilanteessa tuomioistuimen varatessa toiselle omistajalle tilaisuuden noutaa menettämisseuraamuksen kohteena olevat eläimet itselleen, tämä toinen henkilö ei luonnollisestikaan ole velvollinen suorittamaan korvausta eläintenpitokieltoon määrätylle. Esitöiden mukaan tämän ei katsota olevan kohtuutonta, sillä konfiskoitaessa eläimet valtiolle tämäkin tapahtuisi korvauksetta. Sivullisen osaomistajan näkökulmasta olisi sen sijaan kohtuutonta, jos hän joutuisi maksamaan eläintenpitokieltoon määrätylle korvausta luovutuksesta. Tilanteessa, jossa eläimen sivullisia osaomistajia on useita, omistusoikeus eläimeen jakautuu suhteellisesti sivullisten osaomistajien kesken heidän omistusoikeusosuuksiensa mukaisesti.

Jos sivulliselle eläimen omistajalle varataan tuomiossa tilaisuus noutaa menettämisseuraamuksen kohteena olevat eläimet itselleen, tuomiossa on asetettava määräaika, jonka kuluessa eläimet on noudettava. Jos eläimet noudetaan tuomion mukaisesti, menettämisseuraamus raukeaa. Jos eläimiä ei ole määräajan umpeuduttua noudettu, menettämisseuraamus voidaan panna täytäntöön.

Rikoslain 17 luvun 23 a §:n 2 momentin mukaan menettämisseuraamuksiin sovelletaan rikoslain 10 luvun 1 §:ää ja 11 §:n 3 momenttia. Ensimmäisen pykälän mukaan menettämisseuraamuksen tuomitsemisen edellytyksenä on laissa rangaistavaksi säädetty teko eli tehty rikos. Jälkimmäisessä pykälässä säädetään siitä, että jos menetetyksi tuomittavaan omaisuuteen kohdistuu vakuusoikeus, sen haltija on oikeutettu maksuun omaisuuden arvosta.

Eläintenpitokieltoon määrätyn oikeus myydä tai muuten luovuttaa eläintenpitokiellon piiriin kuuluvat eläimet

Määrättäessä henkilölle eläintenpitokielto, pääsääntönä siis on, että tuomioistuimen on tuomittava henkilö menettämään valtiolle ne eläintenpitokiellossa tarkoitetut eläimet, joita hän päätöstä annettaessa pitää tai jotka hän omistaa. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa. Tuomioistuin voi harkintansa mukaan määrätä, että eläintenpitokieltoon määrätylle varataan rikoslain 17 luvun 23 a §:n 3 momentin nojalla tilaisuus itse myydä tai muuten luovuttaa omistamansa kiellossa tarkoitetut eläimet. Esitöiden mukaan tämä on poikkeuksellista ja soveltuu esimerkiksi tilanteisiin, joissa eläintenpitokieltoon liittyvän menettämisseuraamuksen täytäntöönpano muualla tavoin voisi muodostua kohtuuttomaksi.

Aiemmin voimassa olleessa rikoslain 23 §:n 2 momentissa oli vastaavantyyppinen säännös. Tuon säännöksen mukaan, jos menettämisseuraamus kohdistui myös eläimiin, jotka eivät olleet rikoksen kohteena ja tällaisten eläinten määritteleminen päätöksessä oli mahdollista, tuomioistuimen tuli määrätä, että ennen menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa asianomaiselle oli varattava tilaisuus itse myydä tai luovuttaa tällaiset eläimet. Kyse oli siis ainoastaan eläimistä, jotka eivät olleet rikoksen kohteena.

Voimassa oleva laki koskee tältä osin myös rikoksen kohteena olleita eläimiä. Tuomioistuin voi siis määrätä, että eläintenpitokieltoon määrätylle henkilölle varataan tilaisuus itse myydä tai muuten luovuttaa kaikki omistamansa eläintenpitokiellossa tarkoitetut eläimet. Myös rikoksen kohteena olleet eläimet. Muutosta perustellaan esitöiden mukaan sillä, että menettämisseuraamuksen kohteena voi olla tuomitun omistamia siitosarvoltaan arvokkaita eläimiä, joita menettämisseuraamuksen täytäntöön panemiseksi uhkaisi lopettaminen.

Oikeuskäytännössä yllä selostettua mahdollisuutta on käytetty varsin harvoin. Joissakin ratkaisuissa säännöstä on yritetty soveltaa, mutta eläinten yksilöiminen ratkaisussa on jäänyt riittämättömäksi. Aiemminhan oli tarpeen yksilöidä, mitä eläimiä päätös koski, koska luovutustilaisuutta ei saanut varata niiden eläinten osalta, jotka olivat olleet rikoksen kohteena. Säännöksen soveltaminen helpottuu tältä osin, koska voimassa olevan lain mukaan säännös koskee kaikkia eläimiä, ei vain niitä, jotka eivät olleet rikoksen kohteina.

Rikoslain 17 luvun 23 a §:n 3 momentin mukaan tuomiossa on asetettava määräaika, jonka kuluessa eläimet on luovutettava. Määräajan tarkoituksena on esitöiden mukaan helpottaa ja selkeyttää menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa. Määräaika ratkaistaan aina tapauskohtaisesti, ja se tulisi asettaa mahdollisimman lyhyeksi kuitenkin niin, että luovuttaminen tai noutaminen olisi realististesti toteutettavissa oleva vaihtoehto menettämisseuraamukselle. Muutamaa viikkoa pidempää määräaikaa ei esitöiden mukaan tulisi lähtökohtaisesti asettaa. Määräajan asettamisella mahdollisimman lyhyeksi on tarkoitus ehkäistä sitä mahdollisuutta, että eläimet joutuisivat uuden eläintensuojelurikoksen kohteeksi. Jos eläimet luovutetaan tuomion mukaisesti, menettämisseuraamus raukeaa.

Todettakoon vielä, että tällaisen myymis- tai muun luovutustilaisuuden varaaminen on tarkoitettu poikkeukselliseksi ratkaisuksi. Ratkaisu on aina tuomioistuimen harkittavissa, eikä tällaisen ratkaisun tekeminen saa vaarantaa eläinten hyvinvointia. Jos tuomioistuin päätyy myymis- tai muun luovutustilaisuuden varaamiseen, ratkaisu tulisi perustella. Lähtökohtana on edelleen, että tuomioistuin tuomitsee eläimet menetetyksi valtiolle.

Arvokonfiskaatio

Eläinsuojelurikokseen liittyvän menettämisseuraamuksen yhteydessä on tärkeää erottaa kaksi eri tilannetta: onko kyse siitä, että henkilö on rikkonut hänelle aiemmin tuomittua eläintenpitokieltoa vai ei. Tällä on merkitystä sen suhteen, voiko tuomioistuin tuomita toissijaisesti menetetyksi eläimen arvon vai ei. Pääsääntöisestihän menettämisseuraamus kohdistuu eläimeen, mutta jos eläin on kuollut, pätevästi ja pysyvästi luovutettu toiselle, kätketty tai muutoin menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon ulottumattomissa, niin eläintä ei luonnollisestikaan voida konfiskoida. Herää kysymys, konfiskoidaanko eläimen arvo vai ei.

Tilanteessa, jossa eläintenpitokieltoon määrätty henkilö on syyllistynyt eläinsuojelurikokseen rikkomatta eläintenpitokieltoa eli hänellä ei ole ollut rikokseen syyllistyessään voimassa olevaa eläintenpitokieltoa, eläimen arvoa ei konfiskoida. Jos henkilö on ennen tuomioistuimen päätöstä luopunut vapaaehtoisesti eläintenpidosta ja omistusoikeudestaan eläimiin, eläinten arvoa ei siis konfiskoida. Eläintenpitokiellon tavoite toteutuu, kun tällainen henkilö ei enää pidä eikä omista eläimiä (HE 80/2000 vp).

Jos eläintenpitokieltoon määrätty henkilö syyllistyy hänelle aiemmin määrätyn ja voimassa olevan eläintenpitokiellon rikkomiseen, tilanne on toinen. Jos eläintä ei tällöin voida konfiskoida sen vuoksi, että se on kuollut, pätevästi ja pysyvästi luovutettu toiselle, kätketty tai muutoin menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon ulottumattomissa, tuomioistuimen on toissijaisesti tuomittava menetetyksi eläintenpitokiellon rikkomisen kohteena olleiden eläinten arvo. Eläinten arvon konfiskoimisella halutaan korostaa sitä, ettei eläintenpitokieltoon määrätyn ole missään tapauksessa kannattavaa ottaa eläimiä (HE 80/2000 vp).

Konfiskoitaessa esineen, kuten eläimen, arvo lähtökohtana on, että arvo konfiskoidaan täysimääräisesti. Rikoslain 17 luvun 23 a §:n 2 momentin mukaan arvon konfiskoimiseen sovelletaan eläintenpitokieltoa rikottaessa kuitenkin myös rikoslain 10 luvun 10 §:ää. Kyseisessä pykälässä säädetään menettämisseuraamuksen kohtuullistamisesta. Pykälän mukaan menettämisseuraamus saadaan jättää kokonaan tai osaksi tuomitsematta, jos konfiskoitava omaisuus on vähäarvoista, jos tekijä jätetään seuraamusluonteisesti rangaistukseen tuomitsematta tai jos menettämisseuraamus olisi kohtuuton ottaen huomioon rikoksen ja esineen tai omaisuuden laatu, vastaajan taloudellinen asema sekä muut olosuhteet.

Esitöiden mukaan kohtuullistaminen voi eläintenpitokieltoa rikottaessa tulla kyseeseen lähinnä silloin, kun arvokonfiskaatio on eläintenpitokieltoa rikkoneen taloudelliseen asemaan nähden hyvin ankara. Lisäksi kiellon rikkomisen laadulla voi olla merkitystä. Arvokonfiskaatiota voidaan esitöiden mukaan kohtuullistaa, jos tekijä on joutunut huolehtimaan eläimestä pakkotilaluonteisissa olosuhteissa, kieltoa on rikottu hyvin lyhytaikaisesti tai muuten hyvin vähäisessä määrin eikä eläimille ole voinut aiheutua tästä haittaa. Lisäksi merkitystä voi olla tekijän syyntakeettomuudella. Jos eläintenpitokiellon rikkomisella on tavoiteltu taloudellista hyötyä, tulee kohtuullistamiseen esitöiden mukaan suhtautua erityisen varovaisesti.

Todettakoon, että muihin kuin edellisessä kappaleessa tai tässä kappaleessa tarkoitettuihin menettämisseuraamuksiin sovelletaan, mitä rikoslain 10 luvussa säädetään. Kyse on esimerkiksi rikoksen tuottaman hyödyn ja rikoksentekovälineen menettämisestä. Rikoslain 10 luvussa säädetään yleisesti menettämisseuraamuksesta.

Menettämisseuraamuksen täytäntöönpano

Eläinsuojelurikosuudistuksen yksi tärkeimmistä muutoksista koskee näkemykseni mukaan menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa. Kuten kirjoitussarjan II osassa todettiin, eläintenpitokieltoa on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Tämä tarkoittaa, että jos henkilölle määrätään käräjäoikeuden tuomiossa eläintenpitokielto mutta hän valittaa tuomiosta hovioikeuteen, hän ei valitusprosessin vireillä ollessa saa pitää, hoitaa tai muuten vastata eläinten hyvinvoinnista syyllistymättä eläinsuojelulain 54 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla eläinsuojelurikkomukseen. Lisäksi uutena kysymyksenä uudistuksen myötä on kysymys eläimen omistamisesta.

Menettämisseuraamus on sakon täytäntöönpanosta annetun lain (672/2002) 2 §:n nojalla ollut aiemmin pantavissa täytäntöön pääsääntöisesti vasta lainvoimaisen ratkaisun nojalla. Menettämisseuraamus on vain poikkeuksellisesti ollut lain 39 §:n nojalla täytäntöönpantavissa kiireellisenä ennen kuin kuin menettämisseuraamusta koskeva ratkaisu on ollut täytäntöönpanokelpoinen. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, ettei käräjäoikeuden ratkaisua eläintenpitokieltoon liittyvästä menettämisseuraamuksesta ole pääsääntöisesti voitu vielä valitusprosessin vireillä ollessa panna täytäntöön. Kysymys on kuulunut, kenen tehtävänä eläinten hoitaminen valitusprosessin ajan on ollut? Eläintenpitokieltoon määrätty ei saa huolehtia eläimistä, joten tehtävä on jäänyt viranomaisille. Käytännössä eläimet lienee usein jätetty eläimen omistajan tai haltijan hoidettavaksi, koska säännöksen soveltamisesta on ollut epäselvyyttä. Todettakoon tässä yhteydessä, että tuomioistuimen antaessa ratkaisunsa eläimet ovat usein omistajansa tai haltijansa hallussa, ellei niihin ole voitu kohdistaa eläinsuojelulain 44 §:n mukaisia toimenpiteitä. Takavarikkoa näissä tilanteissa käytetään käsitykseni mukaan harvoin.

Eläinsuojelurikosuudistuksen myötä epäselvään ja eläinten hyvinvoinnin kannalta kyseenalaiseen lainsäädännölliseen tilaan puututtiin. Eläinsuojelurikokseen liittyvän menettämisseuraamuksen täytäntöönpanosta säädetään nyt rikoslain 17 luvun 23 a §:n 4 momentissa. Säännökseen viitataan sakon täytäntöönpanosta annetun lain 2 §:n 5 momentissa.

Rikoslain 17 luvun 23 a §:n 4 momentin mukaan eläimen tuomitsemista valtiolle menetetyksi koskeva tuomio voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Menettämisseuraamuksen täytäntöönpano heti, kun se on mahdollista, on esitöiden mukaan pääsääntö. Tästäkin pääsäännöstä on kuitenkin poikkeuksia. Laissa erikseen säädetyissä tilanteissa tuomioistuimen on määrättävä, ettei menettämisseuraamusta saa panna täytäntöön heti. Tällaisia tilanteita ovat seuraavat:

Kyseisissä tilanteissa tuomioistuimen on määrättävä, ettei menettämisseuraamusta saa panna täytäntöön ennen määräajan päättymistä tai ennen kuin asiasta toisin määrätään tai menettämisseuraamus on muutoin pantavissa täytäntöön.

Esitöiden mukaan erityinen syy voisi olla käsillä lähinnä silloin, kun välittömästä täytäntöönpanosta uhkaisi aiheutua jollekulle peruuttamatonta ja varteenotettavaa vahinkoa, eikä menettämisseuraamuksen tarkoituskaan vaatisi välitöntä täytäntöönpanoa. Esimerkiksi hyvin arvokkaan siitoseläimen osalta täytäntöönpanotoimi saattaa olla eläimen lopettaminen, jonka lykkäämiseksi voisi jossain tapauksessa tulla kysymykseen tuomioistuimen määräys, ettei täytäntöönpanoon saada ryhtyä pääsäännön mukaisesti.

Menettämisseuraamuksen tuomitseminen syyttäjän vaatimuksesta

Kirjoitussarjan II osassa todettiin, että 1.3.2011 alkaen eläintenpitokielto määrätään syyttäjän vaatimuksesta. Myös menettämisseuraamus tuomitaan rikoslain 17 luvun 23 a §:n 2 momentin nojalla syyttäjän vaatimuksesta. Aiemmin menettämisseuraamus on eläintenpitokiellon tapaan ollut määrättävissä viran puolesta ilman, että syyttäjä olisi sitä vaatinut. Tämä on ollut varsin poikkeuksellista, sillä menettämisseuraamus tuomitaan pääsääntöisesti aina syyttäjän vaatimuksesta.

Muutosta perustellaan viitaten vastaajan oikeusturvaan sekä asian perusteelliseen selvittämiseen. Tällainen sääntely edesauttaa myös menettämisseuraamuksen kohteeksi tulevien eläinten tarkempaa yksilöintiä, mikä taas osaltaan helpottaa menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa.

Menettämisseuraamusta ei voida määrätä rangaistusmääräysmenettelyssä. Se voidaan määrätä ainoastaan tuomioistuimen toimesta syyttäjän vaatimuksesta.

LÄHTEET

© 2011 Minna Ruotsalo

Kuva: © Opetusministeriö

Eläinsuojelurikosuudistusta koskevan blogikirjoitussarjan toisessa osassa esitellään eläintenpitokieltoa koskevat muutokset. Nämä muutokset tulivat voimaan 1.3.2011.

Eläintenpitokielto turvaamistoimenpiteenä

Eläintenpitokiellosta säädetään rikoslain (39/1889) 17 luvun 23 §:ssä. Kiellosta puhuttaessa tulisi muistaa, ettei siinä kyse ole varsinaisesta rangaistuksesta. Eläinsuojelurikoksista voidaan tuomita sakko- tai vankeusrangaistukseen sen mukaan, kuin laissa on säädetty. Tällainen rangaistus osoittaa yhteiskunnan moitetta rikokseksi säädettyyn tekoon syyllistyneelle.

Eläintenpitokielto rikoksen seuraamuksena on luonteeltaan turvaamistoimenpide. Sen tarkoituksena on moitteen ja paheksunnan sijaan estää uusien rikosten tekeminen. Käytännössä eläintenpitokiellolla voi olla suurempi negatiivinen merkitys rikokseen syyllistyneelle ja tuomitulle kuin varsinaisella rangaistuksella.

Eläintenpitokiellon määräämisen edellytykset

Eläintenpitokielto on aina ollut harkinnanvarainen seuraamus. Tuomioistuin on siis aina kussakin yksittäistapauksessa voinut harkita, määrääkö se kiellon vai ei. Eläintenpitokielto voidaan määrätä henkilölle, joka tuomitaan eläinsuojelurikoksesta tai lievästä eläinsuojelurikoksesta. Lisäksi se voidaan määrätä henkilölle, joka tuomitaan eläinsuojelurikkomuksesta tai eläinkuljetusrikkomuksesta edellyttäen kuitenkin, että henkilöä voidaan pitää soveltumattomana tai kykenemättömänä huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista.

Kun rikoslakiin säädettiin eläinsuojelurikosuudistuksen yhteydessä uutena rikoksena törkeä eläinsuojelurikos, jouduttiin pohtimaan, tulisiko eläintenpitokiellon olla tämänkin rikoksen yhteydessä aina harkinnanvarainen seuraamus vai ei. Pohdinnassa päädyttiin hieman toisenlaiseen ratkaisuun kuin muiden eläinsuojelurikosten osalta. Pääsäännöksi nimittäin säädettiin, että tuomittaessa henkilö törkeästä eläinsuojelurikoksesta, hänet tulisi määrätä myös eläintenpitokieltoon.

Vaikka eläintenpitokiellon tuomitseminen törkeän eläinsuojelurikoksen yhteydessä onkin pääsääntö, se ei ole kuitenkaan poikkeukseton sääntö. Tuomioistuin voi jättää kiellon määräämättä, jos siihen on erityisen painavia syitä. Esitöiden mukaan erityisen painavien syiden tulisi liittyä eläintenpitokiellon määräämisen tarkoitusperiin eli tilanteen arviointiin eläinten hyvinvoinnin turvaamisen kannalta. Kiellon tarpeellisuutta arvioitaessa olisi kiinnitettävä huomiota sekä rikoksen kohteena olleiden eläinten turvaamiseen että uusien rikosten ennalta ehkäisyyn. Esimerkkinä kiellon määräämättä jättämisestä voitaisiin esitöiden mukaan pitää vaikkapa tilannetta, jossa rikos on tehty hyvin poikkeuksellisessa elämäntilanteessa eikä rikoksentekijän arvioida enää uusivan rikostaan.

Eläintenpitokielto on voitu ja voidaan edelleen määrätä myös henkilölle, joka jätetään rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla. Kyse on syyntakeettomasta henkilöstä. Tällainen henkilö ei ole rikoksen tekohetkellä kyennyt mielisairauden, syvän vajaamielisyyden tai vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta tai hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on tällaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt.

Rangaistukseen tuomitseminen edellyttää aina, että henkilö on syyntakeinen. Jos henkilö ei edellä selostettujen syiden vuoksi ole syyntakeinen, häntä ei siis voida tuomita rikoksesta rangaistukseen mutta hänelle voidaan kuitenkin määrätä eläintenpitokielto.

Syyntakeettomuussäännöksen lisäksi eläintenpitokieltosäännöksessä viitataan nyt uutena myös rikoslain 6 luvun 12 §:n 4 ja 5 kohtiin. Näistä ensimmäisen kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana erityisesti, kun otetaan huomioon rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa ja 7 §:ssä tarkoitetut seikat tai sosiaali- ja terveydenhuollon toimet. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa säädetään rangaistuksen lieventämisperusteista, jotka liittyvät sovinnon tekemiseen sekä rikoksentekijän pyrkimykseen estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia tai edistää rikoksensa selvittämistä. Samaisen luvun 7 §:ssä säädetään rangaistuksen kohtuullistamisperusteista. Rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos rikos ei yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään. Näissä tapauksissa henkilölle voidaan siis määrätä eläintenpitokielto, vaikka häntä ei tuomittaisikaan rangaistukseen.

Eläintenpitokielto on aiemmin voitu määrätä viran puolesta ilman, että syyttäjä on kieltoa vaatinut. Tällaista sääntelyä voidaan pitää vastaajan oikeusturvan ja asian perusteellisen selvittämisen kannalta ongelmallisena. Eläinsuojelurikosuudistuksen yhteydessä säädettiinkin, että eläintenpitokielto määrätään syyttäjän vaatimuksesta. Mikäli syyttäjä ei vaadi eläintenpitokieltoa, tuomioistuin ei voi sitä enää viran puolesta määrätä.

Eläintenpitokiellon sisältö

Eläinsuojelurikosuudistuksen yhteydessä eläintenpitokiellon sisältöä muutettiin joiltain osin merkittävästi. Eläintenpitokielto on perinteisesti tarkoittanut kieltoa pitää, hoitaa tai muuten vastata eläinten hyvinvoinnista. Uudistuksen myötä kielto ulotettiin koskemaan myös eläimen omistamista.

Se, että eläintenpitokielto ei ole aiemmin koskenut eläimen omistamista, on ollut ongelmallista monestakin syystä. Ensinnäkin, kieltoon tuomittu on menettänyt niiden eläinten, jotka ovat olleet kiellon piirissä ja joita hän on tuomiota annettaessa pitänyt, omistusoikeuden. Mikään ei ole kuitenkaan estänyt eläintenpitokieltoon tuomittua tämän jälkeen hankkimasta omistukseensa kiellon piirissä olevia eläimiä. Kiellettyä on ollut vain pitää, hoitaa tai muuten vastata eläinten hyvinvoinnista. Omistusoikeuteen kuuluu kuitenkin oikeus päättää omaisuudestaan. Eläinten kohdalla esimerkiksi päätös eläimen pennuttamisesta kuuluu pääsääntöisesti eläimen omistajalle. Tällaisesta asiasta päättäminen taas liittyy eläimen hyvinvointiin, ja esimerkiksi liian tiheä pennuttainen vaikuttaa hyvinvointiin negatiivisesti. Ulotettaessa eläintepitokielto koskemaan myös kieltoa omistaa kiellon piirissä olevia eläimiä haluttiin selkeyttää epäselvää tilannetta. Uudistuksen myötä eläintenpitokiellon noudattamisen valvontakin helpottunee tältä osin jonkin verran.

Eläintenpitokiellon ulottaminen koskemaan eläimen omistamista ei ole sekään poikkeukseton sääntö. Lain mukaan tuomioistuin voi erityisistä syistä määrätä, että tuomittu saa edelleen omistaa kokonaan tai osaksi eläimiä, jotka eivät ole olleet rikoksen kohteena ja jotka ovat tuomitun omistuksessa päätöstä tehtäessä, jos niiden määritteleminen päätöksessä on mahdollista. Tällaisessa tilanteessa henkilö ei kuitenkaan edelleenkään saisi pitää tai hoitaa eläintä tai vastata eläimen hyvinvoinnista. Esitöiden mukaan esimerkkinä tilanteesta, jossa eläin voitaisiin jättää kieltoon tuomitun omistukseen, voidaan mainita se, että henkilö omistaa osuuden arvokkaasta ravihevosesta, joka on sijoitettu ulkomaille, tai hän omistaa siitosarvoltaan arvokkaita yksilöitä, mutta on siirtymässä eläkkeelle ja nämä yksilöt ovat tärkeitä tulevaa sukupolvenvaihdosta varten.

Eläintenpitokiellon ulottaminen koskemaan omistusoikeutta on siis selkeä pääsääntö. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa ainoastaan erityisistä syistä. On huomattava, että poikkeaminen pääsäännöstä on mahdollista vain sellaisten eläinten kohdalla,

Eläintenpitokieltoon tuomittu ei sen sijaan voi enää kiellon aikana hankkia omistukseensa kiellon piiriin kuuluvia eläimiä.

Eläintenpitokielto voi koskea määrättyjä eläinlajeja tai eläimiä yleensä. Tuomioistuimen harkinnassa kussakin yksittäistapauksessa on, määrätäänkö kielto yleisenä vai tiettyä eläinlajia tai tiettyjä eläinlajeja koskevana. Laissa ei ole säädetty minkäänlaisia harkintakriteerejä sen suhteen, milloin kielto tulisi määrätä yleisenä ja milloin taas tiettyä eläinlajia koskevana. Näitä kriteerejä ei ole esitetty esitöissäkään ennen nyt puheena olevaa eläinsuojelurikosuudistusta.

Uudistuksen myötä kiellon määräämistä yleisenä voitaisiin esitöisen mukaan pitää perusteltuna ainakin silloin, kun eläimen hoito tai ravinnonsaanti on laiminlyöty siinä määrin, että eläin on kuollut tai ollut siinä kunnossa, että se on jouduttu eläinsuojelullisista syistä lopettamaan eläinsuojelulain (247/1996) 44 §:n nojalla. Lisäksi eläintenpitokiellon tuomitsemista yleisenä voitaisiin esitöiden mukaan pitää perusteltuna silloin, kun henkilö on tuomittu useisiin eri eläinlajeihin kuuluviin eläimiin kohdistuvasta teosta tai laiminlyönnistä eivätkä nämä teot tai laiminlyönnit ole olleet vähäisiä.

Esitöiden mukaan eläinlajiltaan rajoitettua eläintenpitokieltoa voitaisiin pitää perusteltuna esimerkiksi silloin, kun teko on kohdistunut vain yhteen eläinlajiin eikä henkilöä ole teon perusteella syytä pitää kykenemättömänä tai soveltumattomana huolehtimaan muista eläinlajeista. Lisäksi rajoitettua eläintenpitokieltoa voidaan esitöiden mukaan pitää perusteltuna silloin, kun henkilöllä on useisiin eri eläinlajeihin kuuluvia eläimiä ja hän on laiminlyönyt vain yhteen eläinlajiin kuuluvien eläinten hoidon, mutta huolehtinut hyvin muista. Rajoitettua kieltoa voitaisiin tällaisessa tapauksessa pitää perusteltuna etenkin, jos teko ei ole ollut erityisen törkeä.

Joskus näkee sellaisia tuomioistuimen ratkaisuja, joissa eläintenpitokielto on määrätty siten, että se koskee jotakin eläinlajia, mutta kieltoon määrätty henkilö saa pitää esimerkiksi kahta tätä eläinlajia olevaa eläintä. Tällaista harkintavaltaa eläintenpitokiellon sisällöstä tuomioistuimella ei käsittääkseni ole. (Ruotsalo, s. 93)

Eläintenpitokiellon pituus

Eläintenpitokielto on aiemmin voitu määrätä määräajaksi tai pysyväksi. Määräaikaisella eläintenpitokiellolla ei ole ollut laissa säädettyä vähimmäispituutta. Lisäksi pysyvän eläintenpitokiellon määräämiselle ei ole säädetty mitään edellytyksiä. Esitöissäkään edellytyksiin ei ole otettu mitään kantaa. Eläintenpitokiellon pituus on siis ollut tuomioistuimen vapaassa harkinnassa.

Eläinsuojelurikosuudistuksen myötä määräaikaiselle eläintenpitokiellolle säädettiin yhden vuoden vähimmäispituus. Vaikka oikeuskäytännössä on varsin harvoin määrätty alle vuoden pituisia eläintenpitokieltoja, vähimmäispituudesta säätäminen katsottiin tarpeelliseksi. Vuotta lyhyempi eläintenpitokielto on ensinnäkin turvaamistoimenpiteenä varsin tehoton, minkä lisäksi se on täytäntöönpanonkin kannalta ongelmallinen.

Määräaikaisen eläintenpitokiellon vähimmäispituuden lisäksi uudistuksessa säädettiin pysyvän eläintenpitokiellon määräämisen edellytyksistä. Muutosta voidaan tältä osin pitää varsin merkittävänä. Pysyvä eläintenpitokielto, etenkin, jos se määrätään kaikkia eläinlajeja koskevana, on varsin ankara seuraamus. Tämän vuoksi on jo laillisuusperiaatteen ja säännösten yhdenmukaisen soveltamisen kannalta perusteltua säätää pysyvän eläintenpitokiellon edellytyksistä laissa.

Rikoslain 17 luvun 23 §:n 3 momentin mukaan eläintenpitokielto voidaan määrätä pysyväksi, jos

Luettelo on tyhjentävä. Lisäksi edellytetään aina, että kieltoon määrättävää henkilöä pidetään pysyvästi kykenemättömänä tai soveltumattomana omistamaan, pitämään tai hoitamaan eläimiä tai muuten vastaamaan niiden hyvinvoinnista.

Pysyvään eläintenpitokieltoon voidaan siis ensinnäkin määrätä sellainen eläintenpitokieltoon määrättävä henkilö, joka on syyllistynyt törkeään eläinsuojelurikokseen. Tällainen rikos osoittaa usein tekijässään jo lähtökohtaisesti vakavaa piittaamattomuutta eläinten hyvinvoinnista. Lisäksi edellytetään, että henkilöä pidetään pysyvästi kykenemättömänä tai soveltumattomana omistamaan, pitämään tai hoitamaan eläimiä tai muuten vastaamaan eläinten hyvinvoinnista. Esitöiden mukaan arvioinnissa voitaisiin ottaa huomioon tuomittavana olevan teon laatu, kieltoon määrättävän aikaisempi toiminta tai hänen henkilökohtaisista ominaisuuksista eläintenpidon kannalta saatu merkityksellinen muu selvitys.

Toiseksi pysyvä eläintenpitokielto voidaan määrätä sellaiselle eläintenpitokieltoon määrättävälle henkilölle, jolle on aiemmin lainvoimaisesti tuomittu määräaikainen eläintenpitokielto. Aikaisemmin tuomittuja eläintenpitokieltoja ei kuitenkaan huomioida kuinka pitkälle taaksepäin tahansa. Uuden kiellon pysyvyyttä harkittaessa aikaisempi määräaikainen kielto voidaan käytännössä ottaa huomioon niin kauan, kun kielto näkyy eläintenpitokieltorekisterissä tai tämän rekisterin ns. arkistorekisterissä. Eläintenpitokieltorekisteriä käsitellään tarkemmin jäljempänä kirjoitussarjan neljännessä osassa. Näissäkin tilanteissa edellytetään lisäksi aina, että kieltoon määrättävää henkilöä pidetään pysyvästi kykenemättömänä tai soveltumattomana omistamaan, pitämään tai hoitamaan eläimiä tai muuten vastaamaan eläinten hyvinvoinnista. Esitöiden mukaan tässä arvioinnissa tulisi ottaa huomioon aikaisempien määräaikaisten kieltojen sekä tuomittavana olevan teon muodostama kokonaisuus ja sen vaikutus eläinten hyvinvoinnin turvaamiseen.

Kolmanneksi pysyvä eläintenpitokielto voidaan määrätä sellaiselle eläintenpitokieltoon määrättävälle henkilölle, jonka terveydentila on heikko. Tällaista henkilöä tulee pitää pysyvästi kykenemättömänä tai soveltumattomana omistamaan, pitämään tai hoitamaan eläimiä tai muuten vastaamaan eläinten hyvinvoinnista, jotta kielto voidaan määrätä pysyvänä. Esitöiden mukaan esimerkkinä heikosta terveydentilasta voisi olla henkilön pysyvä ja vakava sairaus, minkä vuoksi henkilö on kyvytön vastaamaan eläinten hyvinvoinnista. Myös vanhuuden myötä mahdollisesti lisääntyvä dementoituminen samoin kuin ikääntymisen aiheuttama fyysinen heikentyminen voisivat olla terveydentilan heikkouteen liittyviä perusteita.

Eläintenpitokiellon voimassaolo

Rikoslain 17 luvun 23 §:n 4 momentin mukaan eläintenpitokieltoa on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Tämä tarkoittaa, että eläintenpitokieltoa on noudatettava, vaikka tuomioistuimen päätös ei olisi vielä lainvoimainen. Vaikka kieltoon määrätty henkilö siis valittaisi tuomioistuimen päätöksestä, hänen tulee pääsääntöisesti noudattaa hänelle määrättyä eläintenpitokieltoa.

Jos tuomioistuin kieltää eläinten valtiolle menettämistä koskevan tuomion täytäntöönpanon rikoslain 17 luvun 23 a §:n 4 momentin mukaisesti, eläintenpitokielto ei koske tuomioistuimen määräyksen mukaisesti pidettyjä eläimiä. Tällaisessa tilanteessa eläintenpitokielto ei siis ole vielä voimassa. Eläintenpitokieltoon liittyvää menettämisseuraamusta käsitellään tarkemmin kirjoitussarjan kolmannessa osassa.

Eläintenpitokiellon rikkominen

Eläintenpitokiellon rikkominen on kriminalisoitu eläinsuojelurikkomuksena. Eläinsuojelulain 54 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan eläinsuojelurikkomuksesta tuomitaan se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo eläintenpitokieltoa. Lisäksi toimiminen toisen välikätenä eläintenpitokiellon kiertämiseksi on rangaistavaa eläinsuojelurikkomuksena tahallisena tai huolimattomuudesta tehtynä. Eläinsuojelurikkomuksesta voidaan tuomita ainoastaan sakkorangaistus.

LÄHTEET

© 2011 Minna Ruotsalo

Kuva: © Opetusministeriö

Oikeusministeriö asetti 25.3.2008 työryhmän pohtimaan eläinsuojelua koskevien rangaistussäännösten, eläintenpitokiellon sekä eläinten huostaanoton ja takavarikon tehostamista. Työryhmässä olivat edustettuina oikeusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, sisäasiainministeriö, Elintarviketurvallisuusvirasto, Oikeusrekisterikeskus, Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry sekä Suomen Eläinlääkäriliitto ry. Työryhmä luovutti mietintönsä oikeusministeri Tuija Braxille 29.4.2009.

Työryhmämietinnön luovuttamisen jälkeen asian valmistelu jatkui virkatyönä oikeusministeriössä. Lisäksi eläintenpitokieltorekisteriä koskevia säännöksiä ja teknisiä ratkaisuja valmisteltiin oikeusministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, sisäasiainministeriön, Maaseutuviraston, Elintarviketurvallisuusviraston sekä Oikeusrekisterikeskuksen kesken.

Eduskunta hyväksyi lakiehdotukset 10.11.2010 tehden niihin pieniä, pääosin teknisiä muutoksia. Lakiehdotuksista ne, jotka koskevat eläinsuojelurikoksia ja eläintenpitokieltoa sekä siihen liittyvää menettämisseuraamusta, tulivat voimaan tänään 1.3.2011. Eläintenpitokieltorekisteriä koskeva laki tulee voimaan 1.6.2011.

Blogikirjoituksessa, joka on jaettu neljään osaan, käsitellään 1.3.2011 voimaan tullutta ja 1.6.2011 voimaan tulevaa eläinsuojelurikosuudistusta. Ensimäisessä osassa esitellään uusi, törkeää eläinsuojelurikosta koskeva säännös sekä lievää eläinsuojelurikossäännöstä koskeva muutos. Toisessa osassa käsitellään eläintenpitokieltoon liittyviä muutoksia ja kolmannessa osassa kieltoon liittyvää menettämisseuraamusta koskevia muutoksia. Neljännessä osassa esitellään eläintenpitokieltorekisteriä koskeva uudistus.

Törkeä eläinsuojelurikos

Eläinsuojelulain (247/1996), eläinten kuljetuksesta annetun lain (1429/2006) sekä eläinten suojelusta kuljetuksen ja siihen liittyvien toimenpiteiden aikana sekä direktiivien 64/432/ETY ja 93/119/EY ja asetuksen (EY) N:o 1255/97 muuttamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2005 vastaiset teot on kriminalisoitu eläinsuojelurikoksena, lievänä eläinsuojelurikoksena, eläinsuojelurikkomuksena sekä eläinkuljetusrikkomuksena. Kahdesta ensiksi mainitusta säädetään rikoslain (39/1889) 17 luvun 14 ja 15 §:ssä. Eläinsuojelurikkomuksesta säädetään eläinsuojelulain 54 §:ssä ja eläinkuljetusrikkomuksesta eläinten kuljettamisesta annetun lain 39 §:ssä.

Eläinsuojelurikosuudistuksen myötä neljän edellä luetellun rikosnimikkeen lisäksi rikoslakiin lisättiin törkeää eläinsuojelurikosta koskeva säännös. Rikoslain 14 a §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä eläinsuojelurikoksesta, jos eläinsuojelurikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, rikoksen kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä tai rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Lisäksi tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää aina, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Eläinsuojelurikos katsotaan törkeäksi ensinnäkin silloin, kun rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää julmuutta, minkä vuoksi törkeä eläinsuojelurikos edellyttää erityistä julmuutta tai raakuutta. Esitöiden mukaan raakuudella ja julmuudella on vivahde-ero, minkä vuoksi ne molemmat katsotaan aiheelliseksi mainita tunnusmerkistössä. Erityisen raakana tai julmana tekona voidaan esitöiden mukaan pitää esimerkiksi eläimen sytyttämista tuleen tai eläimen toistuvaa kiduttamista. Lisäksi tällaisena tekona voidaan pitää epäonnistuneita eläimen lopettamisyrityksiä lainvastaisella tavalla siten, että eläimelle aiheutetaan pitkittynyttä ja suurta kärsimystä. Tarpeettoman tuskan tai kärsimyksen aiheuttamista erityisen julmalla tai raa’alla tavalla voi esitöiden mukaan osoittaa myös eläinten tai eläinlajien väliset järjestetyt tappelut (esimerkiksi koira- tai kukkotappelut). Esimerkkejä pohdittaessa on mietitty joitakin sellaisia tekoja, joita tuomioistuimissa on ollut käsiteltävänä.

Toiseksi eläinsuojelurikos katsotaan törkeäksi, kun rikoksen kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Esitöiden mukaan eläinten huomattavan suuri määrä tulisi arvioida eläinlajeittain. Tämän vuoksi tuotantoeläimiin kohdistuvaa tekoa ei voida pitää automaattisesti törkeämpänä kuin seura- tai harrastuseläimeen kohdistuvaa tekoa vain siksi, että tuontantoeläimiä pidetään yleensä yksittäisen eläintenpitäjän toimesta lukumääräisesti enemmän kuin seura- tai harrastuseläimiä. Samaten esimerkiksi siipikarjan osalta huomattavan suuri määrä tulisi arvioida erilailla kuin esimerkiksi nautaeläinten määrä. Huomattavan suuresta määrästä eläimiä voisi esitöiden mukaan olla kyse esimerkiksi silloin, kun samojen toimijoiden laiton toiminta, kuten kuljetustoiminta, on kestänyt useita vuosia tai toiminta on muutoin ollut poikkeuksellisen laajamittaista.

Kolmanneksi eläinsuojelurikos katsotaan törkeäksi, kun rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tosiasia on, että eläimiin kohdistuva tuotannollinen tai muu kaupallinen toiminta tähtää yleensä taloudelliseen voittoon. Jotta rikos voidaan katsoa törkeäksi taloudellisen hyödyn tavoittelemisen vuoksi, edellytetään, että eläinsuojelulainsäädäntöä kiertämällä tavoitellaan nimenomaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Pelkkä taloudellisen hyödyn tavoitteleminen ei ole sellaisenaan riittävää.

Törkeän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että jokin edellä selostetuista kolmesta tunnusmerkistöedellytyksestä täyttyy. Lisäksi eläinsuojelurikoksen on aina oltava myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Vaikka jokin edellä selostetuista kolmesta edellytyksestä täyttyisikin, tuomioistuin voi harkita, ettei yksittäistä tekoa ole kuitenkaan kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Tällöin henkilöä ei voida tuomita törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Törkeä eläinsuojelurikos edellyttää tekijältään tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Jos henkilön arvioidaan syyllistyneen tekoon pelkästään huolimattomuudesta, hänet voidaan tuomita ainoastaan eläinsuojelurikkomuksesta tai eläinkuljetusrikkomuksesta.

Törkeä eläinsuojelurikos voidaan tehdä joko aktiivisella teolla tai laiminlyönnillä. Tyypillinen esimerkki aktiivisella teolla tehdystä rikoksesta on eläimen pahoinpiteleminen. Laiminlyönnistä taas on kyse esimerkiksi silloin, kun eläin jätetään hoidotta. Tutkimuksen mukaan seura- ja harrastuseläimiin kohdistuvat teot jakautuvat sekä aktiivisin teoin että laiminlyönnein tehtyihin rikoksiin. Tuotantoeläinpuolella laiminlyöntirikokset ovat selvästi yleisempiä kuin aktiivisin teoin, kuten pahoinpitelyin, tehdyt rikokset. (Ruotsalo, s. 44)

Törkeästä eläinsuojelurkoksesta voidaan tuomita ainoastaan vankeusrangaistus. Rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta. Luonnollisen henkilön lisäksi törkeästä eläinsuojelurikoksesta voidaan eläinsuojelurikoksen tapaan tuomita rikoslain 17 luvun 24 §:n nojalla myös oikeushenkilö.

Lievä eläinsuojelurikos

Eläinsuojelurikosuudistuksen yhteydessä uudistettiin myös rikoslain 17 luvun 15 §:ssä säädettyä lievää eläinsuojelurikossäännöstä. Nyt voimassa olevan säännöksen mukaan, jos eläinsuojelurikos, ottaen huomioon aiheutetun kärsimyksen, kivun tai tuskan vähäisyys tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä eläinsuojelurikoksesta. Aiemmin voimassa olleen säännöksen mukaan aiheutetun kärsimyksen, kivun tai tuskan vähäisyyden sijaan huomioon tuli ottaa aiheutetun kärsimyksen, kivun tai tuskan laatu.

Esitöiden mukaan muutoksella on tarkoitus täsmentää lievää eläinsuojelurikossäännöstä. Pyrkimys on selkeyttää tämän säännöksen ja eläinsuojelurikoksen perustekomuodon soveltamisalaa ja siten yhdenmukaistaa niiden soveltamista oikeuskäytännössä.

Oikeuskäytännössä lievää eläinsuojelurikossäännöstä käytetään melko harvoin. Tuomioita tulee vuosittain yleensä kahdenkymmenen molemmin puolin. Eläinsuojelurikoksesta ja eläinsuojelurikkomuksesta langetetaan vuosittain moninkertaisesti enemmän tuomioita kuin lievästä eläinsuojelurikoksesta. Yhtenä syynä lievän eläinsuojelurikossäännöksen vähäiselle käytölle voi olla, että säännös on tunnusmerkistöltään soveltajilleen hankala.

Lievä eläinsuojelurikos edellyttää aina, että tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä. Lisäksi se edellyttää tekijältään tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta ja siitä voidaan tuomita ainoastaan sakkorangaistukseen.

LÄHTEET

© 2011 Minna Ruotsalo

Iltalehti uutisoi tänään siiliperheen rääkkäämisestä. Silminnäkijän mukaan alle 15-vuotiaat pojat olisivat potkineet kuoliaaksi kolme siiliä. Uutisen mukaan poliisi tutkii tapausta.

Rikoslain 3 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on, että tekijä on teon hetkellä täyttänyt viisitoista vuotta ja on syyntakeinen. Alle 15-vuotias henkilö ei siis voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan, vaikka teko täyttäisikin jonkin rikoksen tunnusmerkistön. Kyseeseen saattavat sen sijaan tulla lastensuojelulliset toimenpiteet.

Eläinsuojelulain 64 § asettaa alle 15-vuotiaan lapsen huoltajille ja muille henkilöille, joilla on valvonnassaan viittätoista vuotta nuorempi lapsi, velvollisuuden huolehtia siitä, ettei lapsi kohtele eläimiä eläinsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten vastaisesti. Eläinsuojelulain 54 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö 64 §:ssä tarkoitetun velvollisuuden, tuomitaan eläinsuojelurikkomuksesta.

Tiedossani ei ole yhtään tapausta, jossa huoltaja tai muu em. pykälän tarkoittama henkilö olisi joutunut rikosoikeudellisesti vastuuseen valvontavelvoitteen laiminlyönnistä.

KLIKKAA
Iltalehti

Louvre (© Minna Ruotsalo)

Blogi – ja sitä edeltävä Minnan Eläinsivut – perustettiin eläinsuojelurikoksia käsittelevän tutkielmani saattamiseksi internetiin. Ensimmäinen hiljaiselon jälkeinen varsinainen postauskin käsitelkööt siis eläinsuojelurikoksia ja rangaistuksia. Tuttua tavaraa ja ehkä turhan (pitkässä) artikkelimaisessa muodossa, mutta menköön tällä kertaa.

Yleistä rangaistuksen mittaamisesta

Tutkielmaani varten läpi käymäni noin 180 käräjä- ja hovioikeuden tuomiota eläinsuojelurikosasiassa antoivat perspektiiviä siihen, minkälaisia eläinsuojelurikosjuttuja tuomioistuimissamme käsitellään ja minkälaisia tuomioita niissä annetaan. Eläinsuojelulain vastaisten tekojen kriminalisointi oli uudistunut vuonna 1998 osana rikoslain kokonaisuudistusta, joten aineistoni joukossa oli ensimmäisiä uudistuksen jälkeen annettuja tuomioita.

Yksi tekemistäni havainnoista oli, että vankeusrangaistusta käytettiin eläinsuojelurikostuomioissa suhteellisen harvoin (n. 25 % tapauksissa) rangaistuksen keskiarvon ollessa aineistossani reilu 60 päivää vankeutta (ehdollisena). Eläinsuojelurikoksesta voidaan rikoslain 17 luvun 14 §:n mukaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Lievästä eläinsuojelurikoksesta ja eläinsuojelurikkomuksesta voidaan tuomita ainoastaan sakkorangaistus (RL 17:15 ja eläinsuojelulain 54 §).

Rangaistuksen määräämisestä säädetään rikoslain 6 luvussa. Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Mittaaminen tapahtuu säädetyn rangaistusasteikon sisällä. Asteikosta voidaan poiketa ainoastaan laissa säädetyin edellytyksin.

Tuomitut rangaistukset sijoittuvat usein rangaistusasteikon alkupäähän. Tätä selitetään sillä, että lieviä rikoksia tapahtuu enemmän kuin törkeitä, mikä siis näkyy tuomittujen rangaistusten ankaruudessa. Havaintoni ei siis ollut tästä näkökulmasta tarkasteltuna mitenkään poikkeuksellinen. Poikkeuksellisen sen teki mielestäni kuitenkin se, että joukossa oli useita erityisen törkeitä rikoksia, joissa tyydyttiin sakkorangaistukseen. Tuomioistuinaineistossani ei kuitenkaan ollut kovinkaan vähäpätöisiä juttuja. Eläinsuojelurikkomuksen tunnusmerkistöä tarkasteltaessa voidaan havaita, että rikkomuksena voi tulla rangaistavaksi hyvinkin lieviä tekoja (tai laiminlyöntejä).

Rangaistuksen mittaamisharkinnassa ohjenuorana toimii ns. normaalirangaistusajattelu: normaalirikoksesta tuomitaan normaalirangaistus. Normaalirangaistuksen määrittää oikeuskäytäntö ja siitä voidaan poiketa, mikäli tapaukseen liittyy erityisiä piirteitä, joilla poikkeamista voidaan perustella. Normaalirangaistusajattelu on kuintenkin vain rangaistuksen mittaamisen apuväline, ja sitä on kritisoitu mm. sen vuoksi, että se saattaa johtaa liian mekaaniseen soveltamiskäytäntöön.

Oman tutkielmani teko ajoittui aikaan, jolloin eläinsuojelulain vastaisten tekojen kriminalisointi oli muutama vuosi aiemmin uudistunut. Eläinrääkkäyssäännös oli kumottu ja sen tilalle olivat tulleet eläinsuojelurikossäännös ja lievä eläinsuojelurikossäännös. Eläinsuojelurikkomussäännöstäkin oli muutettu. Tuolloin ei siis vielä ollut vakiintunutta oikeuskäytäntöä, joskin eläinrääkkäyksestä oli eläinsuojelurikoksen tapaan voitu tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Eläinsuojelurikoksia ei tuomioiden lukumäärän mukaan esiinny kovinkaan paljon ns. massarikoksiin verrattuna, mutta niiden lukumäärä on kasvanut kymmenen vuoden aikana. Käytännössä poliisi- ja syyttäjäviranomaisessa tai tuomioistuimessa ei välttämättä ole kovin paljon kokemusta eläinsuojelurikosjuttujen käsittelemisestä. Tänä päivänä kokemusta on luonnollisesti kuitenkin enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Hyvänä esimerkkinä harvinaisten rikosten käsittelemiseen liittyvistä hankaluuksista voinen mainita entisen kollegani kertomuksen rangaistuksen mittaamiseen liittyvistä vaikeuksista hänen auskultointiajaltaan. Kun pöydällä on ensimmäinen eläinsuojelurikosjuttu eikä rangaistuskäytännöstä ole saatavilla tietoa, rangaistuksen mittaaminen voi käytännön ratkaisutilanteessa tuottaa lievää suurempia vaikeuksia. Vaikka rangaistuksen mittaamista koskevat säännökset olisivatkin hallussa, niin rangaistuksen haarukoiminen oikeaan kohtaan esimerkiksi rangaistuskäytännön yhtenäisyyttä silmällä pitäen ei ole helppoa.

En pidä myöskään yllättävänä, että tilanteessa, jossa eläintä on pahoinpidelty ja henkilö tuomitaan eläinsuojelurikoskesta, tapausta verrataan ihmisen pahoinpitelytilanteeseen mm. rangaistuksen mittaamisen suhteen. Eläintä voidaan pahoinpidellä samanlaisilla tavoilla kuin ihmistäkin. Pahoinpitelyrikoksen (RL 21:5) rangaistusasteikko on lisäksi sama kuin eläinsuojelurikoksen rangaistusasteikko: sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistö edellyttää, että ihmisen terveyttä vahingoitetaan, hänelle aiheutetaan kipua tai hänet saatetaan tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan.

Silmä silmästä, hammas hampaasta

Eläinsuojelurikostuomiot saavat aika ajoin paljonkin julkisuutta mediassa. Ne tuntuvat kiinnostavan ihmisiä ja herättävät usein voimakkaitakin tunteita. Voidaan ajatella, että tästä näkökulmasta tarkasteltuna se, että eläinsuojelurikokset on rikoslaissa sijoitettu yleistä järjestystä vastaan kohdistuviin rikoksiin, ei vaikuta kovin oudolta valinnalta. Rikoslain esitöissä on todettu, että eläinten epäasiallinen tai julma kohtelu loukkaa ihmisten yleisiä käsityksiä eläinten kohtelusta ja herättää sillä tavoin ärtymystä tai pahennusta. Kyse on pohjimmiltaan siitä, mitä oikeushyvää tällaisen teon kriminalisoimisella suojellaan.

Jos kuuntelee kansalaisten käsityksiä eläinsuojelurikoksista langetetuista rangaistuksista, ne ovat heidän mielestään järjestään liian lieviä. Tämä ajattelutapa ei tosin koske ainoastaan eläinsuojelurikoksia. Silmä silmästä, hammas hampaasta -ajattelu tuntuu ainakin eläinsuojelujutuissa olevan voimissaan. Kovia rangaistuksia vastaan esitetyt argumentit eivät useinkaan saa vastakaikua, vaan niiden esittäjä leimautuu helposti rikollisten paapojaksi.

Jonkin teon säätäminen rangaistavaksi eli teon kriminalisoiminen kertoo yhteiskunnan kielteisestä suhtautumisesta tällaiseen tekoon. Teko ei ole hyväksyttävä, ja se on katsottu tarpeelliseksi sanktioida. Rikoksesta tuomittava rangaistus kohdistaa yhteiskunnan moitteen rikoksentekijää kohtaan. Rangaistuksen lisäksi rikoksella voi olla muitakin seuraamuksia, niin virallisia kuin epävirallisiakin.

Rangaistuksen käyttöä perustellaan mm. sillä, että se on oikeudenmukainen seuraamus kielletyksi säädetystä teosta. Näkökulma on menneessä. Rangaistuksen käyttöä voidaan perustella myös sillä, että sen määräämisestä on hyötyä tulevaisuutta ajatellen: rangaistuksen avulla voidaan vaikuttaa tulevaan rikolliseen käyttäytymiseen. Rangaistuksella voi tämän perustelun mukaan olla erityisestäviä vaikutuksia eli vaikutuksia rikoksentekijään itseensä tai yleisestäviä vaikutuksia eli vaikutuksia kansalaisiin yleensä. Erityisestävistä keinoista tehokkain on kuolemantuomio, joka ei ole Suomessa käytössä.

Yksi suurimpia harhakäsityksiä, joita ihmisillä on, on se, että ankarat rangaistukset ehkäisisivät aina tehokkaasti rikoksia. Tämä käsitys ei tutkimusten valossa pidä paikkaansa. Se nimittäin edellyttää mm. sitä, että ihmiset harkitsevat, ryhtyvätkö he rikolliseen tekoon vai eivät. Eläinsuojelurikokset – kuten monet muutkin rikokset – tapahtuvat usein sellaisissa olosuhteissa, joissa ihminen ei syystä tai toisesta ole kykeneväinen punnitsemaan kiinnisjäämisriskiään ja/tai rangaistuksen ankaruutta.

On tietenkin tilanteita, joissa rangaistuksen ankaruudella tai rikoksesta aiheutuvilla muilla seuraamuksilla – esim. kielteisellä julkisuudella – saattaa olla yleisestävää vaikutusta. Tällainen tilanne voi eläinsuojelurikosten osalta olla käsillä esimerkiksi silloin, kun rikollinen toiminta liittyy elinkeinon harjoittamiseen. Varsinkin, jos on kyse huomattavasta taloudellisesta toiminnasta ja eläinten omistaja tai haltija pystyy rationaaliseen harkintaan sanktiovarmuuden ja -ankaruuden suhteen. Minään yleisenä ratkaisuna rikosten määrän vähenemiseen rangaistuksen ankaroittamista ei kuitenkaan voida pitää.

Jos rangaistuksen ankaruutta perustellaan pelkkään rikoksen sovitukseen perustuen, sellainenkin käytännön realiteetti on huomioitava, ettei vankilaan passittaminen ole yhteiskunnalle ilmaista. Vankila ei myöskään varsinaisesti paranna ihmistä, vaan lopputulos voi olla päinvastainen.

Edellä mainittu kritiikki rangaistusten ankaroittamista vastaan jonkinlaisena yleisenä ratkaisuna rikosten määrän laskemiseksi ei tarkoita, etteikö tällaista kritiikkiä voisi perustellusti esittää joissakin tapauksissa. Olen itsekin tällaista kritiikkiä perustellusti esittänyt. Eläinsuojelurikossäännösten osalta jonkinlaisena ongelmana voisi mielestäni pitää myös sitä, että meillä on rikkomustyyppinen rikos, lievä rikos ja ns. tavallinen rikos. Törkeää tekomuotoa ei lainsäädännöstä löydy. Kuten edellä tutkielmaani liittyvän tuomioistuinaineiston osalta totesin, ne tapaukset, jotka päätyvät tuomioistuimeen asti, eivät ole useinkaan kovin vähäpätöisiä, vaikka esim. eläinsuojelurikkomussäännös mahdollistaisi hyvinkin lievien tekojen tuomitsemisen.

Helppoa kuin heinänteko?

Eläinsuojelurikosten tunnusmerkistöt näyttävät ensi lukemalta suhteellisen helppolukuisilta. Näin eräs syyttäjäkin totesi koulutustilaisuudessa, jossa olin luennoimassa ja kuuntelemassa. Rohkenin kuitenkin silloin ja rohkenen edelleen olla hieman eri mieltä.

Eläinsuojelurikosten tunnusmerkistöjen soveltaminen edellyttää näkemykseni mukaan eläinsuojelulainsäädäntömme hyvää tuntemusta. Lisäksi esimerkiksi lievän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön soveltaminen voi edellyttää mm. eläimelle aiheutetun kärsimyksen, kivun tai tuskan laadun arviointia. Juristikoulutuksen saaneella henkilöllä ei ole kovin hyviä eväitä tällaisen arvioinnin tekemiseen muuta kuin mutu-pohjalta. Tämän vuoksi asiantuntijatodistelulla on usein suuri merkitys asiassa. Kärsimyksen määrän arvioiminen voi kuitenkin tosiasiassa olla asiantuntijallekin hankalaa.

Eläinsuojelurikossäännösten esitöiden niukkasanaisuus ei myöskään auta säännösten soveltamista. Hieman informatiivisemmista esitöistä olisi varmaankin apua mm. eläintenpitokiellon ja siihen liittyvän menettämisseuraamuksen määräämisessä. Esitöissä ei ole esim. otettu juuri lainkaan kantaa kiellon sisältöön (määräaikainen, pysyvä, määrättyjä eläinlajeja koskeva, kaikkia eläinlajeja koskeva). Tuomioistuimella onkin säädösten nojalla suuri harkintavalta kiellon määräämisessä.

Tekevälle sattuu – niin tuomarillekin – ja muutama hauskakin tuomio on tullut luettua. Eläintenpitokielto voidaan rikoslain 17 luvun 23 §:n 1 momentin nojalla määrätä koskemaan määrättyjen eläinlajien pitämistä tai eläinten pitämistä yleensä. Käytännössä eläintenpitokiellon sisältö määritellään niin, että kielto koskee esim. koiria, kissoja tai seura- ja harrastuseläimiä tai vaikkapa nautoja tai kavio- ja sorkkaeläimiä. Tai kaikkia eläimiä. Päänvaivaa aiheuttaa tietenkin se, mitä eläinlajilla tarkoitetaan.

Eräässä tuomiossa eläintenpitokielto määrättiin koskemaan koiria, mutta henkilö sai pitää kahta collie-rotuista koiraa. Tällaista päätöstä voidaan nähdäkseni pitää lainvastaisena, sillä tuomioistuimella on toimivalta määrätä kielto koskemaan ainostaan määrättyä tai määrättyjä eläinlajeja, ei esimerkiksi koirarotuja. Kiellon sisältöön vaikutti se, että vastaajalla sattui tuomitsemishetkellä olemaan kaksi collie-rotuista koiraa, jotka hänen annettiin inhimillisistä syistä pitää. Eläinten lukumäärän rajoittamisen sallittavuus on myös hyvä kysymys: onko tuomioistuimella toimivalta antaa kielto määräten, kuinka monta eläintä henkilö saa pitää? Tuomitulle tällainen seuraamus on tietenkin lievempi kuin jos eläintenpitokielto olisi määrätty koskemaan koiria yleensä. Käytännössä em. tuomio merkitsee kuitenkin tiukkaan tulkiten, että tuomitulla ei olisi oikeutta pitää esim. kahta shetlanninlammaskoiraa. Tämä koirarotu on ulkonäöltään collien näköinen, mutta huomattavasti pienempi – helppohoitoisempi? – rotu. Ratkaisu johtaa siis käytännössä järjettömään tilanteeseen. Olisin itse taipuvainen tulkitsemaan tuomiota niin, että henkilö saa pitää korkeintaan kahta koiraa.

Myös menettämisseuraamuksen määräämiseen sen täytäntöönpanosta puhumattakaan liittyy käytännössä melkoisesti ongelmia. Esimerkkinä voidaan mainita tuomioistuimelle rikoslain 17 luvun 23 §:n 2 momentissa säädetty velvoite, jonka mukaan, jos menettämisseuraamus kohdistuu myös eläimiin, jotka eivät olleet rikoksen kohteena ja tällaisten eläinten määritteleminen päätöksessä on mahdollista, tuomioistuimen tulee määrätä, että ennen menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa asianomaiselle on varattava tilaisuus itse myydä tai luovuttaa tällaiset eläimet. Tällaisia päätöksiä ei käytännössä juurikaan näe enkä usko sen johtuvan siitä, että tällaisten eläinten määritteleminen olisi lähes aina mahdotonta. Uskon, että säännökseen ei käytännössä kiinnitetä huomiota. Ainakaan sitä ei ole tuotu (oikealla tavalla tulkittuna) esiin niissä tuomioissa, joita olen itse lukenut. Säännös on kuitenkin tärkeä, sillä se on laissa omaisuuden suojaa koskevan erityisen (perustuslaillisen) aseman vuoksi.

Ennalta ehkäiseminen ja varhainen puuttuminen

Ennalta ehkäiseminen ja varhainen puuttuminen tuntuvat asiassa kuin asiassa olevan päivän sana. Eläinsuojelutapauksissa eläinten – ja useimmiten ihmistenkin – kannalta parasta olisi pyrkiä vaikuttamaan epätoivottuun tilanteeseen mahdollisimman tehokkaasti jo varhaisessa vaiheessa. Tämä edellyttää usein läheisten tai esim. naapureiden aktiivista toimintaa. Tänä päivänä ihmiset eivät kuitenkaan tunnu olevan enää niin paljon tekemisissä esim. naapureidensa kanssa kuin aiemmin. Naapurin kanssa ei keskustella eikä ainakaan ikävämmistä asioista, vaan paikalle soitetaan virkavalta tai pahimmassa tapauksessa ummistetaan silmät. On muistettava, että eläinsuojelulaki velvoittaa jokaista auttamaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa kotieläintä tai muuta ihmisen hoidossa olevaa eläintä tai vähintäänkin ilmoittamaan eläimestä sen omistajalle tai hoitajalle taikka laissa säädetylle eläinsuojeluviranomaiselle (14 §).

Jos tapaukseen puuttuminen riittävän aikaisessa vaiheessa edellyttää lähellä olevien ihmisten aktiivisuutta, niin suuria paineita kohdistuu myös eläinten hyvinvoinnin valvontaan ja sen tehokkuuteen. Tehokas valvonta tuo toivotun tuloksen nopeasti eli eläinten hyvinvointi paranee. Jälkikäteinen puuttuminen rikosoikeudellisen rangaistuksen muodossa on perusteltua, mutta se ei käytännössä useinkaan paranna eläinten hyvinvointia.

Muutoksia lainsäädäntöön?

Oikeusministeriössä (OM) asetettiin 25.3.2008 työryhmä pohtimaan eläinsuojelurikosten seuraamuksien tehostamista. Työryhmän tehtävänä oli selvittää eläinsuojelua koskevien rangaistussäännösten, eläintenpitokiellon sekä eläinten huostaanoton ja takavarikon tehostamista. Lisäksi työryhmän tuli selvittää mm. tarvetta säätää rikoslakiin törkeää eläinsuojelurikosta koskeva säännös ja pohtia lievän eläinsuojelurikossäännöksen ongelmia. Myös eläintenpitokieltoon liittyvän menettämisseuraamuksen tehostaminen oli asialistalla. Lisäksi työryhmässä pohdittiin eläintenpitokieltorekisterin tarvetta.

Työryhmän mietintö löytyy alla olevasta linkistä. Mietinnnössä esitetään useita parannuksia voimassa olevaan lainsäädäntöön. Eduskunta päättää aikanaan, muutetaanko lainsäädäntöä ja minkä sisältöisenä.

Itselläni oli tilaisuus olla työryhmässä jäsenenä työnantajaani edustaen.

KIRJALLISUUTTA

Rikoksen seuraamuksista hyvä perusopus on Tapio Lappi-Seppälän teos Rikosten seuraamukset (Porvoo 2000).

KLIKKAA

OM:n työryhmämietintö 2009:8: Eläinsuojelurikosten seuraamuksien tehostaminen